Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Aspon toimitusjohtajaksi Rolf Jansson

Kuva
Rolf Jansson. Kuva: VR Group Aspo Oyj:n hallitus on nimittänyt Rolf Janssonin Aspon uudeksi toimitusjohtajaksi. Jansson aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään lokakuun 2021 alussa. Aspon nykyinen toimitusjohtaja Aki Ojanen ilmoitti aiemmin yhtiön hallitukselle käyttävänsä mahdollisuutta jäädä eläkkeelle vuonna 2021 täyttäessään kuusikymmentä vuotta. Sovitun aikataulun mukaisesti Ojanen jatkaa konsernin toimitusjohtajana ja tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtajana siihen asti, kunnes Jansson aloittaa tehtävässä. Rolf Jansson toimii tällä hetkellä VR Groupin toimitusjohtajana. Jansson on työskennellyt VR Groupin palveluksessa vuodesta 2009 alkaen. Ennen nimitystään VR Groupin toimitusjohtajaksi vuonna 2016 hän työskenteli ensin yhtiön kehitysjohtajana ja sen jälkeen VR Transpointissa, jossa hän vastasi liiketoiminnan uudistamisesta sekä kilpailukyvyn kehittämisestä. Hän on työskennellyt aiemmin myös johtajana Nordea Corporate Financessa ja liikkeenjohd

Tori.fi:n myyntijohtajaksi Ville Saxén

Kuva
Ville Saxén . Kuva: Tori.fi   Tori.fi:n uusi myyntijohtaja on Ville Saxén. Hän siirtyy Danske Bank Finlandista ja vastaa jatkossa Tori.fi:ssä kaupallisista kumppanuuksista. Tori tarjoaa niin brändeille kuin pk-yrityksillekin mahdollisuuden tavoittaa suomalaiset kuluttajat digitaalisen ostopolun alkuvaiheessa, jolloin haaveillaan uudesta hankinnasta, vertaillaan hintoja ja seurataan tarjontaa. Tori.fi on vastuullinen kauppa-alusta, joka yhdistää käytetyn ja uuden tavaran myynnin.    Suomen suurin kauppapaikka Tori.fi ja Tori Autot ovat saaneet uuden myyntijohtajan. Ville Saxén aloitti työssään maaliskuun puolivälissä. Saxén siirtyy Tori.fi:lle Danske Bankin Suomen organisaatiosta, jossa hän vastasi kumppanuuksien kehittämisestä. Saxén on työskennellyt aiemmin myös Clear Channel Finlandilla ja hänellä on vahva kokemus media-alalta.   – Kiertotalous itsessään ja käytetyn tavaran liikkuminen on vastuullisuutta. Tulevaisuudessa brändit oso

Työterveyshuolto arvostetuin työsuhde-etu

Kuva
Suomalaiset arvostavat työnantajan tarjoamista henkilöstöeduista selkeästi eniten kattavaa työterveyshuoltoa, selviää LähiTapiolan Arjen katsaus -tutkimuksessa . Kuva: LähiTapiola   Suomalaiset arvostavat työnantajan tarjoamista henkilöstöeduista selkeästi eniten kattavaa työterveyshuoltoa, selviää LähiTapiolan Arjen katsaus -tutkimuksessa , jonka yhtiö julkisti 18.3.2021.   Noin kaksi viidestä suomalaisesta kertoo arvostavansa liikunnan rahallista tukemista ja lounasetua. Lähes yhtä paljon arvostettiin työnantajien tarjoamia vapaaehtoisia vakuutuksia. Asiantuntijan mukaan henkilöstölle tarjottavissa eduissa on nähtävissä muutosta.   Tammikuussa 2021 suomalaisilta kysyttiin LähiTapiolan Kantar TNS:llä teetetyssä Arjen katsaus -tutkimuksessa siitä, millaisia työnantajien tarjoamia henkilöstöetuja arvostetaan. Selvästi eniten arvostetaan kattavaa työterveyshuoltoa, jonka mainitsi 70 prosenttia kyselyyn vastanneista. Kattava työterveyshuolt

Suomen innostavimmat työpaikat

Kuva
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvan toimitusjohtaja Ville Raunio pokkasi yhtiönsä puolesta Suurin nousija -kategorian voittajapalkinnon.   Haastava koronavuosi ei tarkoita automaattisesti huonoja henkilöstötutkimustuloksia. Organisaatiot, jotka ovat panostaneet pitkäjänteisesti johtamiseen ja hyvinvointiin, ovat pärjänneet hyvin myös kriisin aikana. Suomen innostavimmattyöpaikat -kilpailun yleinen tulostaso jatkoi nousuaan. Lisäksi jotkin organisaatiot onnistuivat parantamaan henkilöstötutkimuksen tulostaan merkittävästi. Kilpailu käytiin neljässä kategoriassa.  Suurin nousija  -kategorian voitto meni tänä vuonna Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvalle .  Pienten yritysten  luokan voitti North European Oil Trade Oy ,  keskisuurten yritysten  luokan vei Varuboden-Osla Handelslag ja  suurten luokan   Osuuskauppa PeeÄssä . -Korona-aikana tuloksissa syntyi suurta vaihtelua eritoten lähiesimiestyön ja ketterän päätöksenteon saralta. Uupumus ja viesti

Valmet Automotive palkkaa 1000 uutta

Kuva
Valmet Automotive n   r ekrytointien taustalla on autojen ja akkujen tilausmäärien voimakas ja nopea kasvu. Valmet Automotive käynnistää tuhannen tuotantotyöntekijän ja toimihenkilön rekrytoinnin , yhtiö kertoi tiedotteessaan 9.3.2021. Rekrytoinnilla haetaan henkilöstöä sekä Uuteenkaupunkiin että Saloon ja sekä auton- että akunvalmistuksen tarpeisiin. Rekrytointien taustalla on autojen ja akkujen tilausmäärien voimakas ja nopea kasvu. Rekrytoinnilla täydennetään henkilöstöä Uudenkaupungin auton- ja akunvalmistuksessa sekä Salon akunvalmistuksessa. Uudenkaupungin auton- ja akunvalmistuksen rekrytointitarve on 700 henkilöä ja Salon tarve akunvalmistukseen ja tukitoimintoihin on 300 henkilöä. Valmet Automotive hakee henkilöitä vakituisiin työsuhteisiin. Haku sekä auton- että akunrakentajan tehtäviin tapahtuu Valmet Automotiven verkkosivujen kautta osoitteessa www.valmet-automotive.com . Nykytilanteessa rekrytointiin liittyvä kampanjointi k

Fennovoiman operatiiviseksi johtajaksi Philippe Bordarier

Kuva
Philippe Bordarier   Fennovoiman hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi operatiiviseksi johtajaksi Philippe Bordarier’n. Hän aloittaa tehtävässään 1.4.2021.   Philippe Bordarier tulee Fennovoimaan Ranskan valtion energiayhtiöstä Electricité de Francesta (EDF), jossa hän on työskennellyt useissa eri tehtävissä, viimeksi ydintekniikkaosaston muutosjohtajana. Ennen tätä Bordarier työskenteli Erametilla, joka on Ranskan teollisuusministeriö ja ydinturvallisuusviranomainen. Koulutukseltaan hän on fysiikan tohtori. Bordarier’lla on monipuolinen kokemus ydinvoimalaitosten käytöstä, projektijohtamisesta sekä alan sääntelytoiminnasta. Uransa aikana hän on toiminut johtotehtävissä sekä käyvillä voimalaitoksilla että uudessa laitoshankkeessa, ja hänellä on kokemusta myös toimitusketju- ja ydintekniikkajohtajana.   ”Arvostamme osaamista, jonka Philippe tuo Fennovoiman johtoryhmään, ja toivotamme hänet tervetulleeksi taloon. Hänellä on

Kesätyönäkymät 2021 paremmat kuin 2020

Kuva
Baronan toimitusjohtaja  Minna Vanhala-Harma n en  uskoo, että kesästä 2021 tulee kesätyöpaikan hakijoille edellistä parempi.   Suomen suurimmalla henkilöstöpalvelualan yrityksellä Baronalla on alustavien arvioiden mukaan tänä vuonna tarjolla noin 2500 kesätyöpaikkaa – koronakeväänä 2020 paikkoja oli noin 1800. Myös hakijamäärät ovat kasvussa, esimerkiksi ravintola-alan tehtäviin tuli reilussa viikossa lähes 800 kesätyöhakemusta ja yhteensä kesätyöhakemuksia on tullut jo lähemmäs 6000. Baronan toimitusjohtaja n   Minna Vanhala-Harmasen  mukaan kesätyöhakua leimaa tänä vuonna ennakoitu epävarmuus ja toisaalta varovainen toiveikkuus. Monet asiakasyritykset erityisesti palvelualoilla vahvistavat kesärekrytointejaan tavallista myöhemmin, joten tilanne elää pitkin kevättä. - Pikaruokaravintolat ja huoltamokahvilat tulevat tänäkin kesänä tarvitsemaan kesätyöntekijöitä. Iso kysymysmerkki on matkailu- ja tapahtuma-ala, joka ennen koronaa oli mer

Suomi 22. houkuttelevin kv työvoimalle -BCG

Kuva
Suomi on maailman 22. houkuttelevin maa kansainväliselle työvoimalle, selviää konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin kansainvälisestä raportista.   Suomi on maailman 22. houkuttelevin maa kansainväliselle työvoimalle, selviää konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin kansainvälisestä raportista. Yli 200 000 vastaajalle 190 maassa tehdyn tutkimuksen mukaan Kanada nousi viime vuonna uudeksi suosikkimaaksi, ohi Yhdysvaltojen.   Suomi on edelleen yksi maailman houkuttelevimmista maista kansainväliselle työvoimalle. Konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin (BCG) kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomi on maarankingin sijalla 22, kun vuonna 2018 se oli samassa tutkimuksessa sijalla 21. Kanada on tutkimuksen mukaan ulkomaiselle työvoimalle kaikkein houkuttelevin maa. Kysely tehtiin yhteistyössä The Network -rekrytointiverkoston kanssa, jota Suomessa edustaa Rekrytointi.com-palvelu . Suomeen töihin haluaisivat ennen kaikkea virolaiset, jotka o

Nissanin Suomen maajohtajaksi Miia Niskanen-van Bolderen

Kuva
  Miia Niskanen-van Bolderen, Sales Operations Manager, on nimitetty Nissan Nordic Europen Suomen maajohtajaksi alkaen 1. h uhtikuuta 2021 .   Miia Niskanen-van Bolderen, Sales Operations Manager, on nimitetty Nissan Nordic Europen Suomen maajohtajaksi alkaen 1. h uhtikuuta 2021 . Miia Niskanen-van Bolderen aloitti Nissan Nordic Europen palveluksessa vuonna 2006 ja on sittemmin työskennellyt useissa tehtävissä, kuten autojakelussa, yritysmyynnin markkinointipäällikkönä ja hyötyajoneuvojen tuote- ja markkinointipäällikkönä. Väliaikaisena maajohtajana ennen Miian aloittamista 1. huhtikuuta toimii Nissan Nordic Europen Customer Quality & Dealer Network Development Director Sanna Kaipia. Tommi Luopajärvi jatkaa uraansa organisaation ulkopuolella. Tommi työskenteli Suomen maajohtajana vuoden 2018 alusta helmikuun 2021 loppuun. Nissan Nordic Europe kertoi asiasta tiedotteessaan 1.3.2021. maajohtaja Miia Niskanen-van B