Tekstit

Näytetään tunnisteella mainonta merkityt tekstit.

Sakean toimitusjohtajaksi Satu Kosunen

Kuva
Satu Kosunen   Sakea on nimittänyt Satu Kosusen uudeksi toimitusjohtajakseen. Kosunen on ollut mukana Sakean kasvutarinassa vuodesta 2020 alkaen ja on toiminut viime vuodet asiakkuusjohtajana vastaten asiakassuhteista ja suunnittelutiimin vetämisestä.   ”On ollut innostavaa ja opettavaista nähdä Sakean matka pienestä toimistosta asiakkaiden luotetuksi kumppaniksi. Sosiaalisen median kehitys tarjoaa meille ja asiakkaille jatkuvasti uusia mahdollisuuksia”, Kosunen sanoo. Sakean edellinen toimitusjohtaja Valtteri Soilampi siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Sakea on some- ja videostudio, jonka liikevaihto kasvoi viime vuonna noin 2 miljoonaan euroon. Yritys työllistää Helsingissä 17 sosiaalisen median ja videosisällön asiantuntijaa.   Lähde: Sakea Oy  22.4.2025

Omnicom Finlandin johtoon Anna-Riikka Hovi-Taunila

Kuva
Anna-Riikka Hovi-Taunila aloitt i Omnicom Media Group Finlandin toimitusjohtajana. Kuva: Omnicom Media Group Finland   Anna-Riikka Hovi-Taunila aloitt i Omnicom Media Group Finlandin toimitusjohtajana 25. huhtikuuta. Anna-Riikka eli Annis on tähän saakka toiminut konserniin kuuluvan mediatoimisto ToinenPHDn toimitusjohtajana, jossa tehtävässä hän myös jatkaa, kunnes uusi toimitusjohtaja on valittu.   Aiemmalta uraltaan Anna-Riikalla on taustaa sekä SaaS-pilvipalveluyrityksen johtamisesta että useasta eri asiakasnäkemys-, media- ja mainostoimistosta. Hän on myös toiminut Terveystalon asiakaskokemusjohtajana vastuualueenaan asiakaskokemuksen kehittäminen monikanavaisesti.  “Palasin vuosi sitten ToinenPHDlle reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Olen nykyisessä roolissani osallistunut useisiin Omnicom-ketjun ja OMG Finlandissa meneillään oleviin teknologia- ja tuotekehityshankkeisiin. Siirtymiseni OMG Finlandin ohjaimiin tun...

Clear Channel Finland rekrytoi Pasi Raassinan

Kuva
Pasi Raassina   Pitkän ja ansiokkaan uran median ja digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen parissa tehnyt IAB Finlandin toiminnanjohtaja Pasi Raassina siirtyy Clear Channelille, Head of Future Media -rooliin. Pasi vastaa digitaalisen ulkomainonnan kehityksestä ja kasvusta erityisesti digitaalisen mainonnan ostajien näkökulmasta.   Future of Media -kokonaisuuden tavoitteena on hakea vahvaa kasvua ulkomainonnalle integroimalla digitaalinen ulkomainonta osaksi digitaalista mainontaa, lisätä sen tunnettuutta digitaalisena kanavana sekä madaltaa kynnystä ohjelmalliseen ostamiseen. Pasi aloittaa uransa Clear Channelilla elokuussa. Clear Channelille hän siirtyy IAB:lta, jossa hän on toiminut Suomen IAB :n toiminnanjohtajana kuuden vuoden ajan. Ennen IAB:ta Pasi on vastannut MTV:llä mm. mainosrahoitteisten digitaalisten medioiden liiketoiminnasta. ”Kiitollisena hyppään mukaan Clear Channelin ammattilaisten joukkoon lomien jälkeen elo...

Wörksin toimitusjohtajaksi Jarno Varis

Kuva
Jarno Varis   Wörks ilmoittaa ilolla, että Jarno Varis, aiemmin N2 Creativen toimitusjohtaja ja Wörksin osakas vuodesta 2022, on nimitetty yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi.   Varis on kokenut johtaja yli 20 vuoden kokemuksella markkinointialalla, mukaan lukien roolit Mirumin strategiajohtajana, luovana johtajana ja innovaatioliiketoiminnan vetäjänä. Hänen laaja-alainen osaamisensa ja syvällinen ymmärryksensä alalta ovat auttaneet lukuisia yrityksiä ja brändejä kasvamaan sekä kehittymään. Osana Wörksin kasvustrategiaa Jussi Piri, joka on luotsannut Wörksiä vuodesta 2018 suuntaa katseensa uuden innovatiivisen yritysten ekosysteemin kehittämiseen, tavoitteena vahvistaa asiakkaiden kilpailukykyä ja heidän käytössään olevaa osaamisen laajuutta. Ekosysteemiin kuuluu tällä hetkellä jo yli 50 osaajaa ja markkinatilanne on suotuisa viimeisen kolmen vuoden aikana testatun toimintamallin skaalaamiselle. Kasvuun varattujen investointien l...

Adformin maajohtajaksi Jenni Korhonen

Kuva
Digimarkkinoinnin edelläkävijän Adformin Suomen uusi maajohtaja Jenni Korhonen uskoo, että ohjelmallisessa mainonnassa on Suomessa vielä paljon kasvumahdollisuuksia. Hän peräänkuuluttaa eri toimijoiden laajempaa yhteistyötä, jolla varmistetaan paikallisten mainostajien, mediatoimistojen, julkaisijoiden ja teknologiayhtiöiden menestys globaalissa kilpailussa. Kuva: Milla von Konow   Sanoman markkinointipalveluiden liiketoiminnan johtaja ja B2B-organisaation johtoryhmän jäsen Jenni Korhonen, KTM, on nimitetty kansainvälisen digitaalisen markkinoinnin edelläkävijän Adformin Suomen liiketoiminnan johtajaksi. Adform tarjoaa mainostajille, mediatoimistoille ja mediataloille kokonaisvaltaisia digitaalisen mainonnan työkaluja ohjelmalliseen ostamiseen, myyntiin sekä mainonnan seurantaan ja hallintaan. Digitaalisen mainonnan näköalapaikalla Korhonen haluaa kehittää Suomeen avoimuuteen ja yhteistyöhön perustuvaa digimarkkinoinnin ekosysteemiä, jos...

Hasan-ryhmän hallituksen johtoon Timo Everi

Kuva
Timo Everi   Hasan & Co -ryhmän hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty Timo Everi. Hasan-yhtiöt kertoi asiasta tiedotteessaan 14.12.2021. - Hasan-ryhmän hallitus on nimittänyt Timo Everin uudeksi puheenjohtajakseen. Jo aiemmin Everi on ollut Hasan-ryhmän hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Ami Hasanin keväisen menehtymisen jälkeen Everi on toiminut hallituksen puheenjohtajan sijaisena ja on myös yhtiön merkittävä omistaja , Hasan-yhtiöt kertoi.

Helsinki Partnersin toimitusjohtajaksi Clarisse Berggårdh

Kuva
Clarisse Berggårdh . Kuva: Sanoma   Helsingin kaupunki yhdistää tytäryhtiöidensä Helsinki Business Hubin ja Helsinki Marketingin toiminnot uudeksi kaupunkimarkkinointiin sekä investointien ja osaajien houkutteluun keskittyväksi Helsinki Partners -yhtiöksi, jonka toimitusjohtajana aloittaa Clarisse Berggårdh tammikuussa 2022. Clarisse Berggårdh siirtyy Helsinki Partnersin toimitusjohtajan tehtävään viestintätoimisto Pohjoisranta BCW:n toimitusjohtajan paikalta. Berggårdhin vahvuudet ovat erityisesti median, markkinoinnin, teknologian, liiketoiminnan ja sidosryhmätyön ymmärryksessä sekä markkinoinnin ja viestinnän johtamisessa. Hän on aiemmissa tehtävissään johtanut muutoksia ja rakentanut kansainvälisen mittaluokan kumppanuuksia. "Helsinki on upea ja jatkuvasti kehittyvä kaupunki, jossa eläminen ja työskenteleminen on mielekästä ja hauskaa. Olen innoissani mahdollisuudesta päästä tekemään kaupunkiani tunnetummaksi maailmalla ja näin ...