Tekstit

Näytetään tunnisteella puheenvuoro merkityt tekstit.

YTK haluaisi auttaa työttömyyden vähentämisessä

Kuva
YTK:n toimitusjohtajana Auli Hänninen haluaa yksinkertaistaa ja tehostaa suomalaista työttömyysturvaa.   YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen toivoo, että kassa voisi auttaa jäseniään työllistymään. Hänninen kirjoitti asiasta 21.2.2023 eli ennen eduskuntavaaleja julkaisemassaan kirjoituksessa, jonka julkaisemme alla kokonaisuudessaan: Haluamme auttaa työttömyyden vähentämisessä YTK Työttömyyskassan tehtävä on järjestää sinulle ansioturva. Työttömyyskassalain mukaan me emme saa tehdä mitään muuta. Haluaisimme olla apuna myös jäsentemme työllistymisessä, mutta tehtävämme tarkka rajaus estää sen. Kassana me olemme jo tukenasi työttömyyden kohdatessa. Olisi luontevaa, jos voisimme auttaa myös työllistymisessä. Sitä kautta voisimme vähentää etuusmenoja ja tarjota entistä edullisempaa jäsenmaksua. Järjestelystä hyötyisivät kaikki suomalaiset, koska valtion menot pienenisivät. Vaalit lähestyvät ja monen puolueen vaa...