Tekstit

Näytetään tunnisteella Juha Koponen merkityt tekstit.

LähiTapiola Henkivakuutuksen toimitusjohtajaksi Pasi Haarala

Kuva
Pasi Haarala   LähiTapiola Henkivakuutuksen uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu LähiTapiola Pohjanmaan toimitusjohtaja Pasi Haarala.   Henkiyhtiön hallitus on nimittänyt LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Pasi Haaralan . Hän siirtyy tehtävään LähiTapiola Pohjanmaan toimitusjohtajan paikalta ja aloittaa uudessa tehtävässään 1.8.2022. Henkivakuutusyhtiön toimitusjohtajan paikka tuli täytettäväksi, kun nykyinen toimitusjohtaja Minna Kohmo on jäämässä eläkkeelle syksyllä 2022. - Pasi tuo tehtävään asiakaslähtöisyyttä ja koeteltua johtajuutta sekä ryhmän ja yhteistyöverkostojen erinomaista tuntemusta. Pasin näytöt tuloksellisen yhteistyön rakentajana Pohjanmaan yhtiön toimitusjohtajana kahdeksan vuoden aikana ovat erittäin vahvat, kommentoi LähiTapiola-ryhmän pääjohtaja, Henkiyhtiön hallituksen puheenjohtaja Juha Koponen . - Olen todella innoissani valinnasta. Olen vahvasti sitoutunut LähiTa...

FAn puheenjohtajaksi Juha Koponen LähiTapiolasta

Kuva
Juha Koponen   Finanssialary:n (FA) hallituksen puheenjohtajaksi on vuosille 2022–2023 valittu LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen. Finanssiala kertoi asiasta tiedotteessaan 20.12.2021.   Puheenjohtajan tehtäviä vuodet 2020–21 hoitanut OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio siirtyy varapuheenjohtajaksi. FA:n varapuheenjohtajaksi valittiin myös Nordea Personal Banking -liiketoiminta-alueen johtaja Sara Mella. ”Vastuullisena finanssialan vaikuttajana Finanssiala ry luo toimialalle mahdollisuuksia lisätä suomalaista hyvinvointia. Edustamme isoa osaa Suomessa toimivista pankeista, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöistä sekä sijoitusrahasto- ja rahoitusyhtiöistä ja arvopaperivälittäjistä. FA tuo yhdessä jäsentensä kanssa esille, millaiset vaikutukset erilaisilla säädöksillä on finanssialaan ja sitä kautta yhteiskuntaan ja kansalaisiin. Haluamme olla edistämässä esimerkiksi EU:n kestävän rahoituksen säätelyä, joka on koko...