Tekstit

Näytetään tunnisteella työvoimapula merkityt tekstit.

Hoitajapula kaksinkertaistui kahdessa vuodessa

Kuva
Analyysin pohjalta voidaan todeta, että esimerkiksi sairaanhoitajia kaivataan todella kipeästi lisää koko maahan. Pelkästään Uudellamaalla on analyysin mukaan 6000 sairaanhoitajan vaje, ja koko maan tasolla kaivattaisiin jo nyt yli 16600 uutta sairaanhoitajaa. Kuva: Barona   Julkisen alan eläkevakuuttaja Keva on selvittänyt koulutuspaikkamääriin, kuntien eläköitymiseen, avoimiin työpaikkoihin sekä työvoimatilastoihin pohjatuen, miten kuntien työvoimatarpeisiin kyetään vastaamaan nyt ja tulevaisuudessa. Nyt valmistunut selvitys on päivitys vuonna 2021 valmistuneeseen analyysiin. Analyysin pohjalta voidaan todeta, että esimerkiksi sairaanhoitajia kaivataan todella kipeästi lisää koko maahan. Pelkästään Uudellamaalla on analyysin mukaan 6000 sairaanhoitajan vaje, ja koko maan tasolla kaivattaisiin jo nyt yli 16600 uutta sairaanhoitajaa. Luku on kasvanut rajusti, sillä vuonna 2021 hoitajia arvioitiin puuttuvan pelkästään Uudellamaalla 350...

Suomessa nyt tarjolla paljon työpaikkoja

Kuva
N oin joka toinen suomalai nen harkitsee tällä hetkellä työpaikanvaihdosta aiempaa voimakkaammin tai jopa haluaa vaihtaa työpaikkaa juuri poikkeustilan vuoksi. Tällä hetkellä on vapaana poikkeuksellisen suuri määrä työpaikkoja. Ongelmana on se, että työnhakijoita on selvästi normaalia vähemmän. Syitä työpaikkojen hyvään tilanteeseen ovat orastava nousukausi sekä korona-apatian kääntyminen valoisammaksi. Työpaikkailmoituksia ladattiin Oikotie hen esimerkiksi maaliskuun alun ja heinäkuun alun välillä 72 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tämänhetkinen määrä ylittää myös koronaa edeltäneen ajan ilmoitustason. Ilmiö näkyy työllisyysasteessa. Samalla eritoten IT-ala, terveydenhuolto ja matkailu sekä ravintolat kärsivät sekä työntekijä- että työnhakijapulasta. Sen sijaan, että tilanne helpottaisi, työvoimapula on leviämässä useammille aloille. Suomessa on tällä hetkellä vapaana poikkeuksellisen suuri määrä työpaikkoja. Rekr...