Tekirin neuvonantajaksi kenraali evp Pekka Toveri
Pekka Toveri Pekka Toveri on kutsuttu Tekir Oy:n neuvonantajaksi ja advisory boardin jäseneksi alkaen 1.6.2022. ”Olemme äärimmäisen iloisia, että Pekka Toveri liittyy Tekirin neuvonantajien joukkoon. Näin voimme tarjota hänen laajan turvallisuuspoliittisen osaamisensa sekä transatlanttisen kokemuksensa myös asiakkaidemme käyttöön” , Tekirin toimitusjohtaja Riikka Kouhi sanoo . Kenraalimajuri evp Pekka Toveri palveli puolustusvoimissa vuoden 2020 loppuun asti. Sotilasuransa aikana hän toimi muun muassa operatiivisessa ja strategisessa suunnittelussa, useissa komentajatehtävissä, Suomen puolustusasiamiehenä Yhdysvaltoihin ja Kanadaan sekä Puolustusvoimien Pääesikunnan tiedustelupäällikkönä. Viime vuosina Toveri on ollut näkyvä asiantuntija etenkin turvallisuuspolitiikkaan ja hybridisodankäyntiin liittyvissä kysymyksissä. Tämän lisäksi hän on perehtynyt tiedustelu- ja turvallisuusasioihin sekä arktisen alu...