Tekstit

Näytetään tunnisteella Lotta Viljamaa merkityt tekstit.

Vuoden suosituin työnhakupäivä helmikuun alussa

Kuva
Duunitorin ennusteen mukaan vuoden 2025 suosituin työnhakupäivä on maanantai 3.2.2025.   Duunitorin datasta selviää, että työnhakijat ovat olleet poikkeuksellisen aktiivisia tammikuussa. Ennusteen mukaan tänään on vuoden suosituin työnhakupäivä. Tänä vuonna alkuvuoden työnhakuaktiivisuutta selittävät muun muassa synkentyneet työllisyysluvut. Uusi vuosi tarkoittaa monelle uusia alkuja työrintamalla. Vuoden ensimmäisiin kuukausiin tyypillisesti ajoittuva työnhakuinto näkyy myös Duunitorin datassa. 1.–29.1.2025 Duunitorilla tehtiin lähes 21 miljoonaa työpaikkahakua, mikä on noin 55 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Työpaikkailmoituksista siirryttiin 1.–29.1.2025 eteenpäin noin 1,3 miljoonaa kertaa, mikä on noin 60 prosenttia viime vuotta enemmän. Työpaikkailmoituksesta eteenpäin siirtyminen tarkoittaa Duunitorin ilmoituksessa olevan Hae työpaikkaa -linkin tai muiden linkkien klikkausta. Luvut näyttävät siltä, että työ...

Nämä alat rekrytoivat eniten

Kuva
Duunitorin datan mukaan tänä vuonna on julkaistu eniten sosiaali- ja hoiva-alan työpaikkailmoituksia.   Heikko taloustilanne näkyy julkaistujen työpaikkailmoitusten pienempänä määränä. Työnhakupalvelu Duunitorin data kertoo, että eniten avoimia työpaikkoja on tänä vuonna ollut sosiaali- ja hoiva-alalla.     Vuosi 2024 on ollut myrskyisää aikaa taloudessa ja työmarkkinoilla, mikä näkyy julkaistujen työpaikkailmoitusten määrässä. Tammi–marraskuussa (1.1.–30.11.2024) Duunitorilla julkaistiin noin 373 000 uutta työpaikkailmoitusta. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna julkaistujen työpaikkailmoitusten määrä laski noin 28 prosenttia. ”Viime kuukausina olemme nähneet lähes päivittäin surullisia uutisia muutosneuvotteluista ja irtisanomisista. Moni työnantaja on joutunut laittamaan rekrytoinnit kokonaan jäihin”, toteaa Duunitorin viestintä- ja rekrytointipalvelupäällikkö Lotta Viljamaa . Viljamaa kertoo, että aloje...

Nämä työpaikat kiinnostivat eniten 2023

Kuva
Duunitorin Lotta Viljamaa suosittelee palkan kertomista työpaikkailmoituksissa. Kuva: Duunitori / Tommi Haapaniemi   Duunitori selvitti, mitkä työpaikkailmoitukset saivat eniten lukukertoja vuonna 2023. Työnhakijan huomion herättävät etätyömahdollisuus, palkka-avoimuus, näkyvä työnantajabrändi sekä mahdollisuus kouluttautua nopeasti uudelle alalle.    Työnhakupalvelu Duunitorilla julkaistiin vuonna 2023 yhteensä noin 550 000 työpaikkailmoitusta. Ilmoitukset keräsivät yhteensä yli 81 miljoonaa lukukertaa. Ennätykselliseen edellisvuoteen verrattuna työpaikkailmoituksia oli noin 25 prosenttia vähemmän ja lukukertoja puolestaan 17 prosenttia enemmän. Duunitorin rekrytointipalvelu- ja viestintäpäällikön Lotta Viljamaan mukaan muutokset selittyvät synkentyneillä talousnäkymillä.  ”Moni työnantaja laittaa säästöpaineiden alla rekrytoinnit jäihin. Samaan aikaan työnhakijoita on irtisanomisten vuoksi liikkeellä aikaisempaa en...