Tekstit

Näytetään tunnisteella olut merkityt tekstit.

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan johtoon Lauri Sipponen

Kuva
Lauri Sipponen Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan hallituksessa on sovittu hallitusta toimitusjohtajanvaihdoksesta. Pitkäaikainen toimitusjohtaja Rami Aarikka keskittyy jatkossa hallitustyöskentelyyn ja jatkaa yhtiön merkittävänä omistajana. Uudeksi toimitusjohtajaksi alkaen 1.11.2022 on nimitetty Lauri Sipponen . Perehtyminen tehtävään alkaa välittömästi. Sipponen on aiemmin toiminut lähes kaksikymmentä vuotta erilaisissa liiketoiminnan johto- ja kehittämistehtävissä Lidl Suomessa, joista vuodet 2010–2019 yhtiön toimitusjohtajana. Viimeisimmäksi Sipponen on työskennellyt VR Groupin toimitusjohtajana 2021–2022, sekä hallitusammattilaisena. Sipponen on toiminut myös Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan hallituksen jäsenenä vuodesta 2020. ”Olen innoissani, että saamme näin kokeneen, ammattitaitoisen ja inhimillisestä otteestaan tunnetun liiketoimintajohtajan luotsaamaan Wirvoitusjuomatehdasta. Haluan kiittää Rami Aarikkaa pitkästä ja erittäin men...