Tekstit

Näytetään tunnisteella suunnittelu merkityt tekstit.

GRK Infran markkinointi- ja viestintäjohtajaksi Matti Heikkinen

Kuva
Matti Heikkinen   Matti Heikkinen aloittaa GRK Infra Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtajana 1.9.2021. Heikkinen (37) on koulutukseltaan kauppatieteiden kandidaatti ja hän siirtyy GRK:lle Samla Capital Oy:n asiakkuuspäällikön tehtävästä. ” GRK on minulle tuttu yhtiö jo vuodesta 2010, mistä lähtien olen aktiivisesti seurannut yhtiön kasvua. Tuloksekkaan kasvun takana ovat aina osaavat ihmiset ja olen erittäin iloinen liittyessäni mukaan GRK:n tiimiin. Laadukas ja kestävä infrarakentaminen mahdollistaa ja vaikuttaa laaja-alaisesti yhteiskunnan jokapäiväiseen toimintaan. Tämän vuoksi on motivoivaa lähteä työtehtävässäni rakentamaan uutta kasvua yhdessä GRK:n ammattilaisten kanssa.” kertoo Matti Heikkinen GRK:n tiedotteessa 12.8.2021 . ”Olemme tulleet GRK:ssa vaiheeseen, jossa tarvitsemme vahvistusta viestintään ja yhteistyöhön sidosryhmiemme kanssa. Olemme iloisia siitä, että saamme julkistaa Matti Heikkisen liittyvän GRK:n joukkuees...