Tekstit

Näytetään tunnisteella Marjo Nurmi merkityt tekstit.

Kamuxin johtoryhmä uudistuu

Kuva
Kamuxin perustaja Juha Kalliokoski jatkaa autokauppakonsernin toimitusjohtajana. Muilta osin konsernin johtoryhmä on uudistettu perusteellisesti. Kuva: Kamux   Kamux Oyj:n konsernijohtoryhmän kokoonpanoa ja vastuualueita uudistetaan ja vahvistetaan tukemaan maaliskuussa 2021 julkaistun päivitetyn strategian toteutusta. Strategian mukainen kasvutavoite ja kansainvälistyminen vaativat uudenlaista kokoonpanoa sekä osaamista konsernin johtoryhmässä. Konsernin johtoryhmän työt organisoidaan uudelleen, ja johtoryhmään tulee aiemmin julkistetun lisäksi kolme uutta jäsentä. Samassa yhteydessä Kamux on nimittänyt Martin Verrellin Saksan maajohtajaksi ja Juha Saarisen konsernin ostojohtajaksi. ”Konsernin johtoryhmän kokoonpano on linjattu vastaamaan strategiaamme, ja samalla erityisesti kansainvälisen liiketoiminnan ja osto-osaamisen merkitys korostuu. Olen erittäin iloinen johtoryhmästämme, joka on vahvistunut huippuosaajilla, joilla kaikilla ...

Kamuxin henkilöstöjohtajaksi Marjo Nurmi

Kuva
Marjo Nurmi   Marjo Nurmi (TtM, s. 1975) on nimitetty Kamux Oyj:n henkilöstöjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Nimitys astuu voimaan välittömästi. Marjo Nurmi työskennellyt Kamuxilla HR-päällikkönä elokuun alusta 2020 vastuualueenaan Suomen ja konsernin HR-toiminto. Aiemmin hän on toiminut henkilöstöhallinnon tehtävissä LeasePlanilla ja Aktiassa sekä erilaisissa hyvinvointiin liittyvissä johto- ja asiantuntijatehtävissä. ”Henkilöstön strateginen johtaminen sekä liiketoimintalähtöisten HR-prosessien kehittäminen kansainvälisessä organisaatiossa ovat meille tärkeä painopistealue, sillä vähittäiskaupassa ihmisten merkitys on aivan keskeinen. Marjolla on tavoitteellinen ja ihmiskeskeinen ote sekä vahva HR-osaaminen, joita tarvitaan yhtiön kasvutavoitteiden toteuttamisessa”, toimitusjohtaja Juha Kalliokoski sanoo. ”Kamuxin tekemisen meininki ja vahva yhteistyö yli maarajojen ovat tehneet minuun vaikutuksen, ja ne muodostavat loi...