Suomen elokuvasäätiön johdossa jatkaa Lasse Saarinen
Lasse Saarinen Suomen elokuvasäätiön hallitus on nimittänyt Lasse Saarisen toiselle kaudelle elokuvasäätiön johdossa. Säätiön johtajan toimikausi on enintään viisi vuotta, jonka jälkeen hänet voidaan nimittää vielä yhdeksi jatkokaudeksi. Saarinen aloitti säätiön johtajana 1.8.2016. Elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtaja Anne Brunila kommentoi nimitystä: "Lassen elokuva-alan monipuoliselle kokemukselle ja syvälliselle tuntemukselle on erittäin paljon tarvetta tulevina vuosina kotimaisen elokuva-alan luotsaamiseksi läpi murrosvaiheen, jonka taustalla on pandemian ohella alan rahoitukseen, kansainvälistymiseen ja uusiin jakelukanaviin liittyvät haasteet." "Suomen elokuvasäätiön hallitus jatkaa yhdessä Lassen kanssa hänen toimikaudellaan aloitettua tärkeää kehitystyötä elokuvasäätiön sekä koko av-alan toiminnan ohjaamiseksi entistä moninaisempaan, sosiaalisesti vastuullisempaan ja ympäristön kannalta kestävämpään ...