Tekstit

Näytetään tunnisteella Tomi Yli-Kyyny merkityt tekstit.

Fennian toimitusjohtajaksi Hanna Hartikainen

Kuva
Hanna Hartikainen    Fennian toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny siirtyy ensi vuonna suunnitellusti eläkkeelle työskenneltyään Fennian toimitusjohtajana viimeiset kolme vuotta. Uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Hanna Hartikainen. Hän aloittaa Fennialla viimeistään 1.3.2025. Uusi toimitusjohtaja  Hanna Hartikainen  siirtyy Fennialle LähiTapiola Keskinäinen Vahinkovakuutuksen toimitusjohtajan tehtävästä. Hartikaisella on erittäin laaja kokemus finanssi- ja vakuutusalalta ja hän on työskennellyt aiemmin OP-Henkivakuutus Oy:n toimitusjohtajana sekä lukuisissa eri johtotehtävissä muun muassa Pohjola Vakuutuksessa ja Osuuspankkikeskuksessa. – Uuden toimitusjohtajan valinnassa painotimme erityisesti vahvaa vakuutusalan osaamista sekä kykyä muutosjohtamiseen. Hanna Hartikainen voi näin jatkaa työtä, jota  Tomi Yli-Kyyny  on vienyt hienosti viimeiset vuodet eteenpäin, Fennian hallituksen puheenjohtaja  Mikael Ahlbä...

Fennian toimitusjohtajaksi Tomi Yli-Kyyny

Kuva
Tomi Yli-Kyyny   Fennian toimitusjohtaja Antti Kuljukka on ilmoittanut lopettavansa nykyisessä toimessa työskenneltyään konsernissa toimitusjohtajana lähes 20 vuotta. Uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu vakuutusalalle palaava diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyyny. Yli-Kyyny aloittaa tehtävässä 1.5.2022. Fennia on keskellä monivuotista Tulevaisuuden Fennia -muutosohjelmaa, jonka tarkoitus on tuottaa tulevaisuudessa alan paras asiakaskokemus. Tavoitteena on olla ymmärrettävä vakuutusyhtiö, jolla on ennakoivin ja huolta pitävin asiakassuhde ja -kokemus, sekä loistavat digitaaliset kyvykkyydet. Nyt muutoksen käynnistänyt toimitusjohtaja Antti Kuljukka siirtää vastuun seuraavien vaiheiden onnistuneesta läpiviennistä uudelle toimitusjohtajalle. – Olen iloinen, että olemme päässeet tulevaisuuden rakentamisessa hienosti alkuun. Olemme panostaneet jo brändiimme, kulttuuriimme ja kehittäneet sitä kautta asiakaskokemustamme. Tänä syksynä saimme k...