Tekstit

Näytetään tunnisteella verkkokauppa merkityt tekstit.

Arvo Partnersin toimitusjohtajaksi Matti Kojo

Kuva
Matti Kojo   Johtavan verkkokaupan kasvumarkkinointitoimiston Arvo Partnersin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty perustajaosakas Matti Kojo. Kojo on aiemmin on toiminut yrityksen varatoimitusjohtajana, ja hänellä on takanaan 15 vuoden kokemus suomalaisen ja kansainvälisen verkkokauppa- ja omnichannel-yritysten strategia- ja kehityskumppanina.   Kojon mukaan Arvo ei ole historiansa aikana markkinoinut itseään nimeksikään. “Olemme kasvaneet asiakkaiden, sekä osaamisen kasvun myötä. Nyt vauhditamme myös omaa kasvua, joten hissukseen ollut Arvo Partners alkaa näkyä ja kuulua”, lupaa Kojo. Hän haluaa lähivuosina nostaa yrityksensä kooltaan noin kaksinkertaiseksi palvelemalla yhä laajemmin ja monipuolisemmin Suomen suurimpia omnichannel-yrityksiä. “Arvon osaamisella on vahva kysyntä monikanavaista kauppaa tekevien yritysten oman maturiteettitason kasvaessa. Kumppaneilta vaaditaan laajempaa ymmärrystä ja monipuolisempaa palvelua. ...

Biomedin johto ja hallitus vahvistuvat kolmella osaajalla

Kuva
Tomi Kottonen (vas.), Pequ Nieminen ja Joni Laiho   Vuonna 1982 perustettu terveystuotealan yritys Biomed Oy on kokenut viimeisen vuosikymmenen aikana muodonmuutoksen, joka on johtanut mm. Suomen suurimman terveystapahtuman TerveysSummitin perustamiseen sekä Biomedin johtavaan asemaan myös terveysalan digitoiminnoissa ja viestinnässä. Samana aikana yrityksen liikevaihto on noin kolminkertaistunut. ”Noin viiden vuoden ajan mielessäni on pyörinyt unelma päästä edistämään Kaarlo Jaakkolan ja yrityksemme legacya yhdessä parhaiden tuntemieni asiantuntijoiden kanssa. Olen päässyt 15 vuoden ajan työskentelemään satojen hienojen hyvinvointialan ammattilaisten kanssa. Näistä osaajista erityisesti kolme ihmistä on tehnyt poikkeuksellisen suuren vaikutuksen. Tänään minulla on kunnia kutsua nämä kolme kovaa tekijää entistä tiiviimmäksi osaksi Biomedin tarinaa”, kertoo Biomed Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Elias Jaakkola . Terveystuoteliiketoiminnan...

Klarna aikoo rekrytoida lisää Suomessa

Kuva
Klarnan liiketoiminta Suomessa on voimakkaassa kasvussa.     Klarnan palveluita käyttävien verkkokauppojen määrä on kasvanut viimeisen kahdentoista kuukauden aikana Suomessa lähes 60 prosentilla. Vuoden 2021 ensimmäisten neljän kuukauden aikana Klarnan on ottanut käyttöön mm. Fiskars Group , Yliopiston Apteekki ja HMD . Nyt Klarna kaksinkertaistaa Suomen organisaation työntekijöiden määrän vastatakseen palvelun kasvaneeseen kysyntään. - Klarna on onnistunut mukautumaan hyvin viime vuoden myllerrykseen tukien kauppiaita siirtymään nopeasti verkkoon, ja tarjoten kuluttajille juuri heille sopivia maksuvaihtoehtoja. Olemme Suomessa jo johtava shoppailu- ja maksupalvelu, ja vaikka tuhannet työntekijät Tukholmassa työskentelevät jo suomalaisten kauppias- ja kuluttaja-asiakkaidemme hyväksi, haluamme vahvistaa Suomen organisaatiotamme tarjotaksemme kotimaan asiakkaillemme yhä vahvemman paikallisen palvelun, kertoo Jacob Segercrantz , Klarnan S...

Tori.fi:n myyntijohtajaksi Ville Saxén

Kuva
Ville Saxén . Kuva: Tori.fi   Tori.fi:n uusi myyntijohtaja on Ville Saxén. Hän siirtyy Danske Bank Finlandista ja vastaa jatkossa Tori.fi:ssä kaupallisista kumppanuuksista. Tori tarjoaa niin brändeille kuin pk-yrityksillekin mahdollisuuden tavoittaa suomalaiset kuluttajat digitaalisen ostopolun alkuvaiheessa, jolloin haaveillaan uudesta hankinnasta, vertaillaan hintoja ja seurataan tarjontaa. Tori.fi on vastuullinen kauppa-alusta, joka yhdistää käytetyn ja uuden tavaran myynnin.    Suomen suurin kauppapaikka Tori.fi ja Tori Autot ovat saaneet uuden myyntijohtajan. Ville Saxén aloitti työssään maaliskuun puolivälissä. Saxén siirtyy Tori.fi:lle Danske Bankin Suomen organisaatiosta, jossa hän vastasi kumppanuuksien kehittämisestä. Saxén on työskennellyt aiemmin myös Clear Channel Finlandilla ja hänellä on vahva kokemus media-alalta.   – Kiertotalous itsessään ja käytetyn tavaran liikkuminen on vastuullisuutta. Tulevais...