Arvo Partnersin toimitusjohtajaksi Matti Kojo
![]() |
|
Matti Kojo |
Johtavan verkkokaupan kasvumarkkinointitoimiston Arvo Partnersin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty perustajaosakas Matti Kojo. Kojo on aiemmin on toiminut yrityksen varatoimitusjohtajana, ja hänellä on takanaan 15 vuoden kokemus suomalaisen ja kansainvälisen verkkokauppa- ja omnichannel-yritysten strategia- ja kehityskumppanina.
Kojon mukaan Arvo ei ole historiansa aikana
markkinoinut itseään nimeksikään. “Olemme kasvaneet asiakkaiden, sekä osaamisen
kasvun myötä. Nyt vauhditamme myös omaa kasvua, joten hissukseen ollut Arvo
Partners alkaa näkyä ja kuulua”, lupaa Kojo. Hän haluaa lähivuosina nostaa
yrityksensä kooltaan noin kaksinkertaiseksi palvelemalla yhä laajemmin ja
monipuolisemmin Suomen suurimpia omnichannel-yrityksiä.
“Arvon osaamisella on vahva kysyntä monikanavaista kauppaa tekevien yritysten
oman maturiteettitason kasvaessa. Kumppaneilta vaaditaan laajempaa ymmärrystä
ja monipuolisempaa palvelua. Tämä on meille pelkästään hyvä asia. Laadukkaalla
verkkoliiketoiminnalla ajetaan kasvua kaikkiin kanaviin ja kun talous piristyy,
vauhdittuu palvelujen siirtyminen verkkoon entisestään”, toteaa Kojo.
“Talouden tilanne on haastanut myös meidän asiakkaitamme ja se on paitsi
pakottanut, mutta myös mahdollistanut uusien toimintatapojen ja keinovalikoiman
rakentamista”, sanoo Kojo. “Nämä innovatiiviset keinot on otettu niin omaan,
kuin uusien sekä vanhojen asiakkaiden käyttöön.”
“Vajaan kymmenen vuoden historiansa aikana Arvo Partners on ollut mukana
kasvattamassa verkkokauppoja startupeista aina yli sadan miljoonan
liikevaihtoon saakka. Olemme samalla kasvattaneet 30 hengen tiimin, jossa
valtaosa osaajista on kasvustrategioiden toteuttamisen senioriasiantuntijoita.
Tiimillä on kokemusta sekä kotimaan, että kansainvälisestä liiketoiminnasta.”
Arvon pitkäkestoiset asiakkuudet ja pieni henkilöstön vaihtuvuus ovat Kojon
erityisiä ylpeydenaiheita.
Tähän asti yritystä johtanut Kari Perko siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.
"Keskityn jatkossa erityisesti johtoryhmän, myynnin ja kasvun tukemiseen”,
sanoo Perko, joka myös on yhtiön perustajajäsen.
Lähde: Arvo Partners Oy 5.12.2023

Kommentit
Lähetä kommentti