Aro-Yhtymä -konsernin johtoon kolmas sukupolvi
Autokauppaketju Autokeskus tekee leijonanosan Aro-Yhtymä -konsernin liikevaihdosta. DI Markku Järvinen on nimitetty Autokeskus Oy:n ja Katepal Oy:n hallitusten puheenjohtajaksi sekä Aro-Yhtymä Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2021 alkaen. Kalevi Aro jatkaa Aro-Yhtymä Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Markku Järvinen on Helena Aron puoliso, ja hän on toiminut sekä Aro-Yhtymän että sen tytäryhtiöiden Autokeskuksen ja Katepalin hallitusten jäsenenä kesäkuusta 2016 alkaen. - Markku on jo pitkään ollut luonteva osa perhettämme ja olen iloinen, että perheen sisältä löytyy aitoa mielenkiintoa ja vahvaa osaamista viedä isäni perintöä eteenpäin, Kalevi Aro kertoo. - Tunnen Aro-Yhtymän hyvin ja olen innoissani uudesta roolistani yhtiössä. Sekä Autokeskuksessa että Katepalissa on erinomaista osaamista. Nyt tapahtuva muutos tarkoittaa jatkuvuutta yhtiön toiminnassa, Markku Järvinen sanoo. Järvinen siirtyy Ar...