Tekstit

Näytetään tunnisteella startup merkityt tekstit.

Startup-yhteisöä vahvistamaan Amir Hassan ja Mari Rautanen

Kuva
Amir Hassan ja Mari Rautanen   Suomen startup-yhteisö vahvistui huhtikuun alusta kokeneilla osaajilla, kun KTM Amir Hassan ja KTM Mari Rautanen aloittivat yhteisössä. Keskeisinä tehtävinä Hassanilla on olla mukana yhteisön tilasto-ja tutkimustyössä. Rautanen tulee vahvistamaan yhteisön viestintää sekä yhteisön koulutuksellisia tapahtumia.    Amir Hassan on nimitetty Suomen startup-yhteisön ekonomistiksi. Ennen Suomen startup-yhteisöön siirtymistä Hassan työskenteli konsulttiyhtiö Civittassa. Lisäksi hänellä on useiden vuosien kokemus ekonomistin ja data-analyytikon tehtävistä muun muassa Kilpailu-ja kuluttajavirastossa. Hassan on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Aalto-yliopistosta pääaineena taloustiede. Pääekonomistina Startup-yhteisössä jatkaa Youssef Zad. Mari Rautanen on nimitetty Suomen startup-yhteisön yhteisöpäälliköksi vastaamaan jäsenkoulutuksesta ja viestinnästä. Ennen Suomen startup-yhteisöön siirtymist...

Nukute Oy:n toimitusjohtajaksi Matti E. Lehtonen

Kuva
Matti E. Lehtonen   Nukute Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Matti E. Lehto n en 1. helmikuuta 2022 alkaen. Nukute Oy kertoi asiasta tiedotteessaan 25.1.2022. Matilla on vankka kokemus terveysteknologiasta ja kansainvälisten liiketoimintojen ja organisaatioiden johtamisesta. Viimeiset 14 vuotta Matti toimi GE Healthcaren anestesia- ja tehoventilaatioliiketoimintojen globaalina johtajana ja vuodesta 2016 myös GE Healhthcare Finland Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Ennen GE:tä Matti työskenteli johtotehtävissä terveysteknologian, hyvinvointituotteiden, elektroniikan sopimusvalmistuksen ja uusiutuvien energioiden parissa, kattaen koko arvoketjun teknologia- ja tuotekehityksestä valmistukseen ja myyntiin ja markkinointiin. Työuransa aikana Matti on asunut runsaat 30 vuotta Kiinassa ja puhuu kahdeksaa kieltä, mukaan lukien kiinaa, ranskaa ja portugalia. Matti on valmistunut diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun tekni...