Tekstit

Näytetään tunnisteella lehti merkityt tekstit.

Koiramme-lehden uusi päätoimittaja on Tanja Hakamo

Kuva
Tanja Hakamo aloittaa syksyllä Koiramme-lehden uutena päätoimittajana. Kuva: Viivi Keinänen   Koiramme -lehden päätoimittajuus vaihtuu syksyllä, kun tehtävässä aloittaa Tanja Hakamo.   Tanja Hakamo aloittaa syyskuussa Koiramme-lehden uutena päätoimittajana. Hän siirtyy tehtävään Me Naiset -lehdestä, missä hän on tehnyt toimittajan ja tuottajan töitä yli 20 vuotta. Hakamon ura toimittajana alkoi vuonna 1995 hänen valmistuttuaan Laajasalon opiston toimittajakoulusta. – Olen valtavan kiitollinen, motivoitunut ja innoissani uudesta tehtävästä, jossa kaksi minulle läheistä maailmaa, journalismi ja koiraharrastus, yhdistyvät ainutkertaisella tavalla. Tulen Me Naisista timanttisesta työyhteisöstä, missä olen saanut oppia, kehittyä ja toteuttaa ideoitani monipuolisesti eri kanavissa. Lähtöpäätös ei syntynyt kevyesti, mutta olisi ollut suorastaan pöhköä olla tarttumatta työtilaisuuteen, joka tuntui kuin räätälöidyltä minulle.   Uu...

AKT-lehden päätoimittajaksi Sini Silvàn

Kuva
Sini Silvàn   AKT:n hallitus on nimittänyt Sini Silvànin AKT-lehden päätoimittajaksi. Ennen nimitystä hän on toiminut AKT-lehden väliaikaisena päätoimittajan runsaan puolentoista vuoden ajan. Työhön kuuluvat myös viestintäpäällikön tehtävät.   Sini Silvàn on koulutukseltaan filosofian maisteri, pääaineena journalistiikka. Toimittajan työtä hän on tehnyt vuodesta 1991 alkaen. Journalistisen työn kokemusta eri tehtävissä on niin paikallislehdistä, erikoisaikakauslehdistä, useiden ammattiliittojen lehdistä kuin podcasteista sekä radio- ja televisiotyöstä. Televisiotyöstä esimerkkinä ovat insertit Yle Akuuttiin TV 1:lle kymmenen vuoden ajan. AKT:n viestintätiimissä Silvánin lisäksi työskentelevät Hannele Siika-aho viestintäsuunnittelijana sekä Anne-Maarit Valli viestintäkoordinaattorina. Silvàn näkee, että ammattiliiton lehdellä on tärkeä merkitys tuoda esiin niitä asioita, jotka osuvat jäsenten arkeen. Työtä riittää. On pidettävä yl...