Tekstit

Näytetään tunnisteella myyntijohtaja merkityt tekstit.

Hartwallin kauppakanavan myyntijohtajaksi Anni Salmi

Kuva
Anni Salmi   Kokenut FMCG-alan johtaja Anni Salmi aloittaa Hartwallin kauppakanavan myyntijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Viimeiset kolme vuotta Hartwallin kauppakanavaa luotsannut Tiina Sell on päättänyt jatkaa Hartwallilta eteenpäin. ”Lämpimät kiitokset Tiinalle hyvästä työstä ja menestystä jatkoon. Hän on johtanut myyntiämme varmalla kädellä nopeasti muuttuvassa markkinatilanteessa”, kiittää Hartwallin toimitusjohtaja Kalle Järvinen . Sell jatkaa tehtävässään maaliskuun puoliväliin saakka. Hartwallin uusi kauppakanavan myyntijohtaja on Anni Salmi, joka siirtyy Hartwallille Procter & Gamblen myynnin johtotehtävistä. ”Annilla on todella vaikuttavia näyttöjä kuluttajabrändien myynnin kehittämisestä. On ilo saada hänet mukaan varmistamaan, että maan rakastetuimmat juomat löytävät ihmisten ostoskoreihin. Yhdessä voimme auttaa asiakkaitamme menestymään”, sanoo Järvinen. Myynnin, markkinoinnin ja brändinrakennuksen ammattila...

Finlandia-talon myyntijohtajaksi Jutta Vatanen

Kuva
Jutta Vatanen   Finlandia-talon myyntijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 7.1.2025 alkaen Jutta Vatanen. Hän siirtyy Finlandia-talon palvelukseen Easypark Oy :n maajohtajan tehtävästä. Hänellä on laaja, yli 20 vuoden kokemus myynnin ja markkinoinnin johtotehtävistä sekä kansainvälisistä markkinoista. Jutta on aikaisemmin työskennellyt pitkään globaalien ryhmä- ja tapahtumapalveluiden parissa American Express Meetings & Eventsin maajohtajana sekä SMT Oy:n liiketoimintajohtajana. Jutta Vatanen tuo mukanaan tuoreita näkökulmia asiakaskokemukseen ja myyntiin sekä vahvaa ymmärrystä kansainvälisistä markkinoista ja datalla johtamisesta. Entisenä kilpaurheilijana ja nyrkkeilyn Suomen mestarina Jutta listaa vahvuuksikseen määrätietoisuuden, periksiantamattomuuden ja sinnikkyyden.   Lähde: Finlandia-talo 19.12.2024

Spinnovan myyntijohtajaksi Allan Andersen

Kuva
  Spinnova on nimittänyt Allan Andersenin myyntijohtajaksi (Chief Sales Officer) ja johtoryhmän jäseneksi. Tehtävä on uusi ja tukee keskeisellä tavalla Spinnovan liiketoiminnan kasvua ja skaalaamista. Hän on aloittanut tehtävässään 2.5.2022 ja raportoi yhtiön toimitusjohtajalle.  Allan Andersenilla on 20 vuoden kokemus vaativista kaupallisista ja liiketoiminnan kehittämisen tehtävistä urheiluvälineteollisuudessa. Ennen Spinnovalle tuloaan hän työskenteli Under Armourilla vuosina 2013–2022 useissa tehtävissä, kuten myyntijohtajana, kaupallisen optimoinnin ja markkina-avausten johtajana, globaalin myynnin ryhmävastaavana sekä kansainvälisen liiketoiminnan kehitysjohtajana. Vuosina 2001–2013 hän työskenteli Adidas Nordicissa ja Adidas Latin Americassa hankkien merkittävää kokemusta urheiluvälineiden myynnistä ja etenemällä lopulta Adidas Latin America -liiketoiminnan myyntijohtajaksi.  Lotta Kopra jatkaa Spinnovan johtoryhmässä tuotejohtajan (Chief P...

Tori Autot -kauppapaikan myyntijohtajaksi Sami Horto

Kuva
Sami Horto   Tori Autot -kauppapaikan uusi myyntijohtaja on Sami Horto. Tori Autojen myyntitiimin vetäjänä 10. tammikuuta 2022 aloittanut Horto siirtyi tehtävään rengasliikeketju BestDrive Finlandin toimitusjohtajan paikalta. Käytettyjen autojen kauppa on viime vuosina kasvanut, ja toimialan merkitys entisestään vahvistunut. Palvelussa vierailee jopa miljoona kävijää joka kuukausi.   Tori Autot -autokauppa on saanut uuden myyntijohtajan. Sami Horto , 49, aloitti työssään tammikuun 10. päivä. Horto sanoo, että tekoälyn käyttö mahdollistaa asiakkaiden palvelun tulevaisuudessa entistä monipuolisemmin. – Autokauppa on ollut kuluttajatuotteiden myöhäisherännäinen verkkokaupan suhteen, mutta nyt eletään taitekohtaa. Hiljalleen autokauppaan on levinnyt verkkokaupan normaali; ihmiset palaavat sivustoille entistä useammin ja kaupanteko nopeutuu. Tori Autot on Suomen suurimpia autokauppoja ja autojen verkkokaupan kehittämisen kärki. Tori A...

Tori.fi:n myyntijohtajaksi Ville Saxén

Kuva
Ville Saxén . Kuva: Tori.fi   Tori.fi:n uusi myyntijohtaja on Ville Saxén. Hän siirtyy Danske Bank Finlandista ja vastaa jatkossa Tori.fi:ssä kaupallisista kumppanuuksista. Tori tarjoaa niin brändeille kuin pk-yrityksillekin mahdollisuuden tavoittaa suomalaiset kuluttajat digitaalisen ostopolun alkuvaiheessa, jolloin haaveillaan uudesta hankinnasta, vertaillaan hintoja ja seurataan tarjontaa. Tori.fi on vastuullinen kauppa-alusta, joka yhdistää käytetyn ja uuden tavaran myynnin.    Suomen suurin kauppapaikka Tori.fi ja Tori Autot ovat saaneet uuden myyntijohtajan. Ville Saxén aloitti työssään maaliskuun puolivälissä. Saxén siirtyy Tori.fi:lle Danske Bankin Suomen organisaatiosta, jossa hän vastasi kumppanuuksien kehittämisestä. Saxén on työskennellyt aiemmin myös Clear Channel Finlandilla ja hänellä on vahva kokemus media-alalta.   – Kiertotalous itsessään ja käytetyn tavaran liikkuminen on vastuullisuutta. Tulevais...