Tekstit

Näytetään tunnisteella Janne Larma merkityt tekstit.

eQ:n toimitusjohtajaksi Jouko Pölönen

Kuva
Jouko Pölönen   eQ Oyj :n (”eQ”) hallitus on päättänyt nimittää KTM, eMBA Jouko Pölösen yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Pölönen aloittaa tehtävässään viimeistään 5. marraskuuta 2025. eQ:n virkaa tekevänä toimitusjohtajana on toiminut 28. lokakuuta 2024 alkaen Janne Larma. Hän jatkaa nykyisessä roolissaan, kunnes Pölönen pääsee aloittamaan tehtävässä. Pölönen, 55, on tehnyt huomattavan uran finanssialalla. Viimeisimpänä hän on toiminut seitsemän vuotta Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana ja sitä aiemmin muun muassa OP Ryhmän pankkiliiketoiminnan johtajana sekä OP Yrityspankki Oyj:n, Helsingin Seudun Osuuspankin ja Pohjola Vakuutus Oy:n toimitusjohtajana. ”eQ on yksi johtavista varainhoitajista Suomessa ja sen asema erityisesti private equity- ja kiinteistövarainhoidossa on erittäin vahva. Olen innoissani saadessani liittyä eQ:n osaavaan tiimiin ja samalla vakuuttunut, että pystymme yhdessä luomaan lisäarvoa asi...