HKScanin toimitusjohtajaksi Juha Ruohola
Juha Ruohola HKScanin hallitus on 2.3.2023 nimittänyt maa- ja metsätaloustieteen maisteri, eMBA Juha Ruoholan (57) HKScan Oyj:n toimitusjohtajaksi. Ruohola on toiminut HKScanin väliaikaisena toimitusjohtajana 29.9.2022 lähtien. Tätä ennen hän on toiminut HKScanissa Baltian liiketoimintayksiköstä, Puolan liiketoiminnasta sekä konsernin viennistä ja tuonnista vastaavana johtajana sekä useiden muiden ruokayritysten johtotehtävissä. “Juha Ruohola tuntee ruokaketjun toiminnan alkutuotannosta kuluttajalle asti. Hänellä on monipuolinen ja kansainvälinen osaaminen toimialalta. Nämä tukevat HKScanin toimenpiteitä yhtiön kannattavuuden merkittäväksi parantamiseksi ja taseen tervehdyttämiseksi. Painopiste kannattavuuden parantamistoimiin nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä siirrettiin jo viime syyskuussa, kun Juha Ruohola nimitettiin yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi. Ruohola on määrätietoisesti ja ripeästi toteuttanut hallit...