Tekstit

Näytetään tunnisteella Pekka Rissa merkityt tekstit.

Autoalan Keskusliiton toimitusjohtajaksi Tero Lausala

Kuva
Tero Lausala   Autoalan Keskusliitto ry:n (AKL) uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty VTM, MBA Tero Lausala . Lausala toimii tällä hetkellä Suomalaisen Työn Liitto ry:n ja Avainlippu Oy:n toimitusjohtajana. Hän aloittaa AKL:n toimitusjohtajana huhtikuussa 2023, kun nykyinen toimitusjohtaja Pekka Rissa jää suunnitellusti eläkkeelle. ” Autoalalla ollaan tilanteessa, jossa koronasta on selvitty, mutta alan toimintaa vaikeuttavat monet muut haasteet mm. energiakriisi, korkea inflaatio ja nousevat korot - unohtamatta jo koronan aikana alkanutta puolijohdepulaa ", sanoo AKL:n hallituksen puheenjohtaja Marjukka Sirén järjestön tiedotteessa 8.12.2022 .   Tuleva toimitusjohtaja Tero Lausala tiedostaa alan haasteet , mutta näkee myös mahdollisuudet liiketoiminnan kehittämiseksi. ” Autoalalla on mahdollisuus tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi autojen sähköistymisen ja latausinfrastruktuurin rakentamisen kautta. Au...

Netwheelsin toimitusjohtajaksi Ville Fernelius

Kuva
Ville Fernelius   Sanoma-konserniin kuuluvan autoalan ohjelmistotalo Netwheels Oy:n uusi toimitusjohtaja on Ville Fernelius. Yhtiötä kahdeksan vuotta menestyksekkäästi johtanut Ville Hurnonen siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Netwheelsin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Ville Fernelius . Fernelius aloittaa tehtävässään vuodenvaihteessa 2022. Hän siirtyy tehtävään Digiasta. Toimitusjohtajana kahdeksan vuotta toiminut ja yhtiötä kannattavasti kasvattanut Ville Hurnonen siirtyy omasta aloitteestaan uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Netwheels on viime vuosien aikana saavuttanut merkittävän aseman suomalaisen autokaupan ohjelmistotoimittajana ja autokaupan dataekosysteemin ytimenä. Valittu SaaS (Software as a Service) -strategia on tuottanut kiistatonta tulosta kaikilla mittareilla mitattuna. Toiminta on kasvanut kannattavasti ja asiakkaat ovat ottaneet ohjelmistopalvelut vastaan innolla. ”Lämmin kiitos Ville Hu...