Tekstit

Näytetään tunnisteella Hanna Kuvaja merkityt tekstit.

Handelsbanken Suomen maajohtajaksi Hanna Kuvaja

Kuva
Hanna Kuvaja   Hanna Kuvaja (OTM) on nimitetty Handelsbanken Suomen uudeksi maajohtajaksi 1.1.2025 alkaen. Tulevassa roolissaan hän luotsaa pankin hallittua alasajoa.  Handelsbankenissa jo yli 11 vuotta työskennelleellä Hanna Kuvajalla on pitkäaikainen kokemus pankin johtotehtävistä. Aluepankin liiketoimintajohtajana vuodesta 2020 toiminut Kuvaja siirtyi vetämään pankin yrityskauppojen ulkopuolelle jääneiden toimintojen hallitun alasajon suunnittelua viime vuoden lopulla. ”Hanna Kuvaja tuo mukanaan tarvittavaa kokemusta ja näkemystä pankin toimintojen ja palveluiden hallitusta alasajosta, mistä on erityisesti hyötyä pankin viimeisessä vaiheessa. Olen iloinen voidessani onnitella Hannaa hänen roolistaan Handelsbanken Suomen uutena maajohtajana ja luovuttaa kapulan luottavaisin mielin omasta puolestani hänelle”, väistyvä maajohtaja Hanne Katrama sanoo. Handelsbanken Suomen liiketoimintojen myynti lähestyy loppusuoraa, S-Pankin ...