Tekstit

Näytetään tunnisteella Matti Niemi merkityt tekstit.

Miltton Networksin toimitusjohtajaksi Matti Niemi

Kuva
Matti Niemi. Kuva: Turun kaupunki   Turun kaupungin yhteysjohtajana toiminut Matti Niemi aloittaa Miltton-ryhmän vaikuttajaviestinnästä vastaavan tytäryhtiön Miltton Networksin toimitusjohtajana 1.1.2025. Niemi on työskennellyt aiemmin mm. pääministeri Sanna Marinin poliittisena erityisavustajana ja SDP:n hallitusryhmän sihteerinä. Milttonille Niemi siirtyy EU-komissaari Jutta Urpilaisen kabinetista.   ”Haluan tuoda Milttonin asiakkaiden käyttöön yhteiskunnallisen kokemukseni sekä kaupunkipolitiikasta että kansallisen ja EU-tason päätöksenteosta. Samalla haluan kehittää yhdessä Milttonin asiakkaiden kanssa tekoälyn ja muiden uusien teknologioiden käyttöönottoa yhteiskuntasuhteissa, vaikuttajaviestinnässä ja edunvalvonnassa”, sanoo Matti Niemi. Niemen tehtävänä toimitusjohtajana on myös koordinoida Milttonin eri markkina-alueiden vaikuttajaviestinnän tiimien toimintaa ja palveluiden kehittämistä Baltiassa, Pohjois- ja Keski-Euroo...