Miltton Networksin toimitusjohtajaksi Matti Niemi
![]() |
|
Matti Niemi. Kuva: Turun kaupunki |
Turun kaupungin yhteysjohtajana toiminut Matti
Niemi aloittaa Miltton-ryhmän vaikuttajaviestinnästä vastaavan tytäryhtiön
Miltton Networksin toimitusjohtajana 1.1.2025. Niemi on työskennellyt aiemmin
mm. pääministeri Sanna Marinin poliittisena erityisavustajana ja SDP:n
hallitusryhmän sihteerinä. Milttonille Niemi siirtyy EU-komissaari Jutta
Urpilaisen kabinetista.
”Haluan tuoda Milttonin asiakkaiden käyttöön
yhteiskunnallisen kokemukseni sekä kaupunkipolitiikasta että kansallisen ja
EU-tason päätöksenteosta. Samalla haluan kehittää yhdessä Milttonin asiakkaiden
kanssa tekoälyn ja muiden uusien teknologioiden käyttöönottoa
yhteiskuntasuhteissa, vaikuttajaviestinnässä ja edunvalvonnassa”, sanoo Matti
Niemi.
Niemen tehtävänä toimitusjohtajana on myös koordinoida Milttonin eri
markkina-alueiden vaikuttajaviestinnän tiimien toimintaa ja palveluiden
kehittämistä Baltiassa, Pohjois- ja Keski-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa.
”Milttonin asiakkaiden toimintaympäristö on juuri nyt erityisen
mielenkiintoinen, mutta myös monimutkainen: siihen vaikuttaa muun muassa
kotimainen päätöksenteko, kansainvälinen politiikka, asemoituminen
vastuullisuuteen ja teknologinen kehitys. Miltton on sidosryhmäsuhteiden ja
yhteiskunnallisen vaikuttamisen vahvin toimija, jonka laaja-alainen
asiantuntijajoukko pystyy tuottamaan asiakkaille 360-asteista tilannekuvaa ja
auttamaan tuloksekkaassa toimintaympäristöön vaikuttamisessa”, sanoo Niemi.
Miltton Networksin nykyinen toimitusjohtaja Max Mickelsson ottaa
operatiivisesti johdettavakseen tekoälyn ja uusien teknologisten ratkaisujen
kehittämisen vaikuttajaviestinnän konsultoinnin liiketoiminnassa yhdessä
Milttonin asiakkaiden kanssa. Vuodesta 2022 Milttonin palveluksessa
työskennelleellä Mickelssonilla on takanaan paitsi merkittävä ura politiikassa,
myös kattava kokemus teknologiarajapinnoista: poliittisen työuransa jälkeen hän
toimi 14 vuoden ajan johtotehtävissä Microsoftilla.
Miltton Networksin hallituksessa aloittaa uutena jäsenenä Silo AI:n johtaja Patrik
Gayer, jolla on aiemmasta työstään Teslalta globaalin tason ymmärrystä
uusien teknologioiden kehittämisestä ja hyödyntämisestä.
”Olemme nähneet vasta pintaraapaisun siitä yhteiskunnallisesta muutoksesta,
jonka tekoäly ja sen myötä kehittyvät teknologiat tulevat tuomaan. On selvää,
että jokaisen organisaation on oman positioitumisensa ohella pohdittava myös
sitä, millä tavoin ne muutoksen ymmärtävät, ja kuinka kehittävät
sidosryhmäsuhteitaan, viestintäänsä ja vaikuttamistaan osana tätä muutosta”,
sanoo Patrik Gayer.
”Nimitysten tavoitteena on vahvistaa Milttonin edelläkävijyyttä teknologian
hyödyntämisessä osana yhteiskunnallista viestintää ja vaikuttamista. Samalla
tavoitteena on myös entistä vahvempi kansainvälinen kasvu. Toivotan sekä Matti
Niemen että Patrik Gayerin tervetulleiksi Milttonille, sanoo Miltton Networksin
perustajaosakas ja hallituksen puheenjohtaja Jussi Kekkonen.
Lähde: Miltton 17.12.2024

Kommentit
Lähetä kommentti