Tekstit

Näytetään tunnisteella palkitseminen merkityt tekstit.

Pörssiyhtiöissä johdon palkkiot laskeneet

Kuva
Toimitusjohtajien palkkioiden muutokset vuonna 2024 selittyvät pääosin sillä, että pitkän aikavälin kannustinjärjestelmistä maksettiin edellisvuotta vähemmän ja pienempiä palkkioita. Lisäksi toimitusjohtajien vaihtuvuus oli edellisvuotta vähäisempää, jolloin kertaluonteisia palkkioita, kuten allekirjoituspalkkioita ja irtisanomiskorvauksia on maksettu vähemmän, kertoo palkitsemiseen liittyvistä konsultointipalveluista vastaava johtaja  Hannu Tyyskä .   Pörssiyhtiöiden johdolle ja hallituksille maksettiin edellisvuotta vähemmän palkkioita vuonna 2024. Lähes jokaisella yhtiöllä on pitkän aikavälin osakepalkkio-ohjelma, ja toiminnan vastuullisuutta kuvaavien ESG-mittareiden osuus kannustinjärjestelmissä on kasvanut. Pörssiyhtiöiden johdon palkitsemiseen liittyvät tuoreet tiedot selviävät konsulttiyhtiö EY:n uusimmasta Ylimmän johdon palkitseminen Suomessa vuosina 2015–2024 -raportista. EY julkaisee raportin nyt yhdeksättä kertaa. Toi...

Arkinen paistinpannu henkilöstön suosikkijoululahja

Kuva
Perfect Finnish -lahjakorttivalikoiman TOP 3 lahjaa ovat paistinpannu, elokuvaliput ja ravintolalahjakortti. Kuva: Innoflame Oy   Data sen kertoo: Turha tavara ei ihmisiä kiinnosta. Tänäkin vuonna PF-lahjakorttipalvelun suosituin lahja on paistinpannu. Kakkosena tulevat elokuvaliput ja kolmantena ravintolalahjakortti.    Innoflame Oy on myynyt tänä syksynä liki 81 000 lahjakorttia henkilöstön joululahjoiksi. Yritysten joululahjabudjetit ovat pysyneet lähes samoina kuin viime vuonna, vaikka kulunut vuosi on ollut monelle yritykselle taloudellisesti haastava. Perfect Finnish -lahjakorttien hintahaarukka on 20 eurosta 100 euroon. Eniten yrityksille on myyty 60 euron arvoista lahjakorttia. Alalla yleinen trendi on ollut jo pitkään, että asiakaslahjoihin varattu budjetti lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, mutta henkilöstöä halutaan edelleen muistaa ja kiittää henkilökohtaisella lahjalla. Henkilökohtaisen muistamisen merkitys koros...

Palkkaus vaikuttaa työpaikan vetovoimaan eniten -tutkimus

Kuva
Kolme neljästä pitää palkkausta ja palkitsemista eniten työpaikan vetovoimaa lisäävänä tekijänä uutta työpaikkaa haettaessa, mikä on selvästi enemmän kuin työnantajat arvioivat.   Kolme neljästä palkansaajasta kokee, että palkkaus lisää eniten työpaikan vetovoimaa, selviää Mandatumin Palkitseminen Suomessa 2024 -tutkimuksesta. Palkansaajat tuntevat palkan määräytymisen kriteerit mutta kokevat, etteivät he voi juurikaan vaikuttaa palkkaansa. Kyselyn mukaan suurella osalla suomalaisyrityksistä valmistautuminen palkka-avoimuusdirektiiviin on vielä kesken. Suomalaisia palkansaajia motivoi työssä eniten rahallinen palkitseminen, työn mielekkyys ja työsuhteen pysyvyys, selviää Palkitseminen Suomessa 2024 -tutkimuksesta. Kolme neljästä pitää palkkausta ja palkitsemista eniten työpaikan vetovoimaa lisäävänä tekijänä uutta työpaikkaa haettaessa, mikä on selvästi enemmän kuin työnantajat arvioivat. ”Rahallinen palkitseminen on työn motivoiv...

Vuoden Poliisi 2021 Teppo Rainio

Kuva
Teppo Rainio   Vuoden Poliisiksi 2021 on valittu vanhempi konstaapeli Teppo Rainio Hämeen poliisilaitoksesta. Liikennevalvonta ja liikenteeseen liittyvät asiat ovat Lahdessa työskentelevän Rainion tehtävistä tärkeimmät.    Kiitospuheessaan Vuoden Poliisi 2021 -tilaisuudessa Rainio korosti, että liikenne koskettaa meitä kaikkia joka päivä. Liikenteeseen liittyy myös meidän kasvutarinamme.   – Nuori siirtyy osaksi liikennettä ajokortin myötä. Ajokortti ja 15 vuoden ikä tuo heti vastuuta lisää. Hyväksyntää haetaan nyt somen katselukertojen tai seuraajien lukumäärällä. Erityisesti nuoret kuljettajat ovat tämän paineen alla haavoittuvaisia. Liikenteessä huomionhakuisuus näkyy usein ylilyönteinä ja ylimääräisenä riskinottona, Rainio totesi. Erityisen tärkeäksi hän kokeekin työssään nuorison valistamisen oikeaan ja turvalliseen liikennekäyttäytymiseen. Vuoden Poliisi 2021 julkistettiin 12.11. 2021 Helsingissä. ...