Tekstit

Näytetään tunnisteella varatoimitusjohtaja merkityt tekstit.

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtajaksi Johanna Sipola

Kuva
Johanna Sipola. Kuva: Mikko Mäntyniemi   Keskuskauppakamarin hallitus on valinnut Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtajaksi johtaja Johanna Sipolan. Sipola toimii Keskuskauppakamarissa vaikuttaminen ja yritysten kilpailukyky -yksikön johtajana. Sipolan vastuulla on oman yksikkönsä johtamisen lisäksi toimitusjohtajan sijaisena toimiminen kaikissa asioissa. Sipolan edeltäjä Anne Horttanainen siirtyi alkuvuodesta Pääomasijoittajat FCVA ry:n toimitusjohtajaksi. Keskuskauppakamari kertoi asiasta tiedotteessaan 24.1.2023.

Enento Groupin varatoimitusjohtajaksi Mikko Karemo

Kuva
Mikko Karemo   Enento Group Oyj:n hallitus on tänään nimittänyt Mikko Karemon Enento Groupin varatoimitusjohtajaksi. Hän siirtyy varatoimitusjohtajan tehtävään säilyttäen nykyisen tehtävänsä myynnistä ja asiakkuuksista vastaavana johtajana sekä johtoryhmän jäsenenä ja raportoi edelleen toimitusjohtaja Jeanette Jägerille. Karemo on työskennellyt konsernissa ja johtoryhmässä vuodesta 2012 lähtien. Nimityksen tarkoituksena on vahvistaa suhteita asiakkaisiin ja muihin sidosryhmiin sekä tukea yhtenäisen pohjoismaisen yrityksen rakentamista, jolla on vahva markkina-asema ja tärkeä rooli yhteiskunnassa. Varatoimitusjohtajalla on myös keskeinen rooli Enenton pohjoismaisen yrityskulttuurin kehittämisessä. Enento kertoi asiasta tiedotteessaan 16.1.2023.

Finnlinesin Tom Pippingsköld varatoimitusjohtajaksi

Kuva
Tom Pippingsköld   Finnlines Oyj:n hallitus on nimittänyt Finnlines Oyj:n talous- ja rahoitusjohtaja (CFO) Tom Pippingsköldin varatoimitusjohtajaksi ja toimitusjohtajan sijaiseksi 6.5.2021 alkaen. Tom Pippingsköld on toiminut 1.10.2013 alkaen Finnlines-konsernin talous- ja rahoitusjohtajana. Hän jatkaa edelleen nykyisessä tehtävässään vastaten Finnlines-konsernin talous-, hallinto-, laki-, henkilöstö-, viestintä- ja IT-toiminnoista. Tom Pippingsköld on Finnlines Oyj:n Executive Committeen jäsen ja raportoi toimitusjohtaja (the President and CEO) Emanuele Grimaldille.   Finnlines kertoi asiasta tiedotteessaan 6.5.2021.