Svenska Teaternin ateljeepäälliköksi Janne Renvall
Janne Renvall Janne Renvall, 58, on aloittanut 1. elokuuta 2022 työnsä Svenska Teaternin uutena puvustosta ja naamioinnista vastaavana ateljeepäällikkönä sekä johtoryhmän jäsenenä. Renvall on jo tunnettu nimi esittävän taiteen alalla, sillä hänellä on pitkä kokemus muun muassa Suomen Kansallisoopperasta, missä hän aloitti työskentelynsä vuonna 2017. Hän on luonut pukuja myös teattereille, tanssiesityksiin sekä televisio- ja elokuvatuotantoihin. Renvall on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta pääaineenaan pukusuunnittelu. Hän on opiskellut myös muun muassa muotisuunnittelijaksi ja suorittanut ompelijamestarin erikoisammattitutkinnon. - Uutena ateljeepäällikkönä haluan tuoda laajan osaamiseni näyttämötaiteen alalta Svenska Teaternin taitavan henkilökunnan käyttöön. Minusta tuntuu jo nyt hienolta olla osa teatterin lämminhenkistä yhteisöä. - Tiedän, että voimme yhdessä ymmärtää ja kehittää puvustuksen roolia teatterin tuota...