Tekstit

Näytetään tunnisteella Kati Kaksonen merkityt tekstit.

Terveystalon ulkoisen viestinnän johtoon Anne Alarotu

Kuva
Anne Alarotu   Anne Alarotu on aloittanut Terveystalo n ulkoisen viestinnän ja mediasuhteiden johtajana 21.6.2021. Uudessa roolissaan hän vastaa Terveystalo n näkyvyyden ja mielikuvan kehittämisestä yhtiön uusitun strategian mukaisesti yhdessä viestintätiimin kanssa. Anne Alarotu siirtyy tehtäväänsä Microsoft Oy:n viestintäjohtajan paikalta. Aiemmin hän on toiminut Deloitten markkinointi- ja viestintäjohtajana Suomessa sekä Nokiassa useissa viestintätehtävissä.  – Teknologia avaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia terveys- ja hyvinvointipalvelujen kehittämiselle, ja me Terveystalo ssa haluamme kirittää koko alaa uudistumaan. Murroskohdissa myös yhtiön tarinan merkitys korostuu. Annen vahva kansainvälinen kokemus ja ihmislähtöinen viestinnällinen ote teknologian tuomista mahdollisuuksista täydentävät hienosti osaamistamme tällä matkalla, sanoo Terveystalo n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Kati Kaksonen .  – Terveys on me...