Tekstit

Näytetään tunnisteella Ilmarinen merkityt tekstit.

Ilmarisen toimitusjohtajaksi Mikko Mursula

Kuva
Mikko Mursula . Kuva: Ilmarinen   Ilmarisen hallitus on nimittänyt Ilmarisen uudeksi toimitusjohtajaksi KTM Mikko Mursulan. Mursula on toiminut aiemmin Ilmarisen sijoitusjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena.    Mikko Mursula aloittaa Ilmarisen toimitusjohtajana 1.9.2025. Mursula on työskennellyt Ilmarisen sijoitusjohtajana vuodesta 2015 sekä yhtiön varatoimitusjohtajana vuodesta 2021. Mikko Mursula on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on aiemmin työurallaan toiminut mm. FIM Oyj:n toimitusjohtajana, varainhoidosta ja välitysliiketoiminnasta vastaavana johtajana S-pankissa sekä eri tehtävissä Ilmarisen sijoitusosastolla. – Ilmarisen hallitus kävi ulkoisen kumppanin kanssa perinpohjaisen kartoitusprosessin. Parhaiten tehtävän vaatiman kokemuksen ja osaamisen täyttävä henkilö löytyi tässä tapauksessa yhtiön sisältä. Valinnassa painoivat vahva finanssimaailman, sijoitustoiminnan ja liikkeenjohdon osaaminen sekä ty...

eQ:n toimitusjohtajaksi Jouko Pölönen

Kuva
Jouko Pölönen   eQ Oyj :n (”eQ”) hallitus on päättänyt nimittää KTM, eMBA Jouko Pölösen yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Pölönen aloittaa tehtävässään viimeistään 5. marraskuuta 2025. eQ:n virkaa tekevänä toimitusjohtajana on toiminut 28. lokakuuta 2024 alkaen Janne Larma. Hän jatkaa nykyisessä roolissaan, kunnes Pölönen pääsee aloittamaan tehtävässä. Pölönen, 55, on tehnyt huomattavan uran finanssialalla. Viimeisimpänä hän on toiminut seitsemän vuotta Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana ja sitä aiemmin muun muassa OP Ryhmän pankkiliiketoiminnan johtajana sekä OP Yrityspankki Oyj:n, Helsingin Seudun Osuuspankin ja Pohjola Vakuutus Oy:n toimitusjohtajana. ”eQ on yksi johtavista varainhoitajista Suomessa ja sen asema erityisesti private equity- ja kiinteistövarainhoidossa on erittäin vahva. Olen innoissani saadessani liittyä eQ:n osaavaan tiimiin ja samalla vakuuttunut, että pystymme yhdessä luomaan lisäarvoa asi...