Tekstit

Näytetään tunnisteella ennuste merkityt tekstit.

Työnantajien työllistämisodotukset mollivoittoiset -Manpower

Kuva
Suomen työnantajien rekrytointiaikeet eri toimialoilla huhti-kesäkuussa 2025   Vuoden 2025 toisella neljänneksellä työnantajien rekrytointiaikeet pysyvät edelleen positiivisina, mutta laskusuhdanteisena. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi on 21 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen vuosineljännekseen on yksi prosenttiyksikkö ja viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon 2 prosenttiyksikköä. Suomi on globaalin keskiarvon, 25 prosenttiyksikköä, alapuolella, mutta kuitenkin yhden prosenttiyksikön EMEA-alueen keskiarvon yläpuolella.   ”Toisen kvartaalin työllistymisodotukset ovat hyvin linjassa Suomen yleisen taloustilanteen kanssa.  Suomen talous on kuitenkin alkanut osoittaa elpymisen merkkejä taantumasta, vaikkakin uusimmat ennusteet ennakoivat maltillisempaa kasvua kuin aiemmin viime vuoden puolella. Työttömyys on kasvanut Suomessa merkittävästi, samalla kun avoimia työpaikkoja on lähes puolet vähemmän...

Hoitajapula kaksinkertaistui kahdessa vuodessa

Kuva
Analyysin pohjalta voidaan todeta, että esimerkiksi sairaanhoitajia kaivataan todella kipeästi lisää koko maahan. Pelkästään Uudellamaalla on analyysin mukaan 6000 sairaanhoitajan vaje, ja koko maan tasolla kaivattaisiin jo nyt yli 16600 uutta sairaanhoitajaa. Kuva: Barona   Julkisen alan eläkevakuuttaja Keva on selvittänyt koulutuspaikkamääriin, kuntien eläköitymiseen, avoimiin työpaikkoihin sekä työvoimatilastoihin pohjatuen, miten kuntien työvoimatarpeisiin kyetään vastaamaan nyt ja tulevaisuudessa. Nyt valmistunut selvitys on päivitys vuonna 2021 valmistuneeseen analyysiin. Analyysin pohjalta voidaan todeta, että esimerkiksi sairaanhoitajia kaivataan todella kipeästi lisää koko maahan. Pelkästään Uudellamaalla on analyysin mukaan 6000 sairaanhoitajan vaje, ja koko maan tasolla kaivattaisiin jo nyt yli 16600 uutta sairaanhoitajaa. Luku on kasvanut rajusti, sillä vuonna 2021 hoitajia arvioitiin puuttuvan pelkästään Uudellamaalla 350...