Tekstit

Näytetään tunnisteella Bryssel merkityt tekstit.

Kuntaliiton johtajaksi Brysseliin Ilkka Myllymäki

Kuva
Ilkka Myllymäki   Ilkka Myllymäki on valittu Kuntaliiton Brysselin toimiston johtajaksi. Pesti on kolmen vuoden mittainen, ja siihen sisältyy kahden vuoden lisäoptio. Myllymäki siirtyy tehtävään Helsingin EU-toimiston varajohtajan ja EU-erityisasiantuntijan tehtävästä. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.   – Euroopan unionin toiminta ja päätökset vaikuttavat keskeisellä tavalla suomalaisten alueiden ja kuntien toimintaedellytyksiin. Siksi on tärkeää, että suomalaisen alue- ja paikallishallinnon näkemyksiä tuodaan vahvasti esille EU:n päätöksenteossa ja tässä Kuntaliiton Brysselin toimistolla on keskeinen rooli, korostaa Myllymäki.   Brysselin toimiston johtaja vastaa Kuntaliiton EU-edunvalvontatyön valmistelusta, kehittämisestä ja toteutuksesta yhdessä Suomessa työskentelevien asiantuntijoiden kanssa. Tehtäviin kuuluu myös seurata EU:ssa tapahtuvaa lainsäädäntövalmistelua sekä yhteistyöverkostojen rakentaminen ja ...