Tekstit

Näytetään tunnisteella epäonnistuminen merkityt tekstit.

Kokenut johtaja hallitsee huolet -selvitys

Kuva
Tutkimuksessa havaittiin odotetusti, että johtajan huolen aiheet ovat moninaisia aina koronan kielteisistä vaikutuksista Suomen hallituksen toimiin.   Henkilöstöhallinnon ja johtamisen asiantuntijayritys MPS teki tutkimuksen johtajien keskeisistä huolen aiheista. Tutkimuksessa havaittiin odotetusti, että johtajan huolen aiheet ovat moninaisia aina koronan kielteisistä vaikutuksista Suomen hallituksen toimiin. Johtajan pitkä kokemus johtamisesta ja valmentava johtamistapa näyttävät selvityksen mukaan vähentävän johtajan huolia.   Johtajien arkisiin tai mieltä toistuvasti askarruttaviin asioihin kuten päivittäisiin huoliin ei ole kiinnitetty huomiota kuin vasta lähivuosien aikana. Loppuvuodesta 2020 toteutetussa MPS-Yhtiöiden Mikä huolettaa, johtaja? -tutkimuksessa haluttiin syventää tutkimusta johtajien johtotehtäviin liittyvistä huolista, niiden syistä ja seurauksista. Taustalla oli ajatus siitä, että mikäli näistä huolista tiedet...