Tekstit

Näytetään tunnisteella Työhakemus merkityt tekstit.

Vuoden suosituin työnhakupäivä tammi-helmikuun vaihteessa

Kuva
Alkuvuosi on Duunitorin datan perusteella vilkkainta työnhakuaikaa.   Työnhakijat ovat olleet poikkeuksellisen aktiivisia tammikuussa, selviää Duunitorin datasta. Ennusteen mukaan vuoden suosituin työnhakupäivä osuu ensi viikolle. Asiantuntija vinkkaa, mitä työnhakijan ja työnantajan kannattaa muistaa, kun hakijoita on liikkeellä valtavasti.   Uusi vuosi tarkoittaa monelle uusia työkujeita – tai ainakin uuden työn etsimistä. Tämä on näkynyt myös työnhakupalvelu Duunitorilla. Hakukoneessa tehtiin lähes 11,2 miljoonaa työpaikkahakua 1.–23. tammikuuta, mikä on noin 18 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Työpaikkailmoituksesta siirryttiin eteenpäin 1.–23. tammikuuta lähes 653 000 kertaa, mikä on noin 39 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Työpaikkailmoituksesta eteenpäin siirtyminen tarkoittaa ilmoituksessa olevan Hae työpaikkaa -linkin tai muiden linkkien klikkausta. Lukujen valossa kuluvasta työnhakuvuodest...

Inhimillisyyttä rekrytointiin

Kuva
Työnhakukokemus on parhaimmillaan erinomainen oppikokemus, joka rohkaisee yrittämään uudelleen , sanoo toimitusjohtaja Saku Valkama TalentAdore Oy:ltä . Kuva: Sami Perttilä   Jokainen työnhakija on yrityksen potentiaalinen käyntikortti, mutta silti hakijakokemus jää rekrytointiprosesseissa usein vähäiselle huomiolle. Tekoälyavusteinen automaatio vapauttaa rekrytoijien aikaa ja mahdollistaa hakijoiden inhimillisen kohtaamisen. Tämän päivän hakijavetoisilla rekrytointimarkkinoilla työnantajamielikuvan merkitys parhaiden tekijöiden houkuttelemisessa korostuu entisestään, mutta silti viestintä työnhakijalle rekrytoinnin aikana on usein vähäistä tai jopa olematonta. Resurssien rajallisuus ja tietoisuuden puute hakijakokemuksen laajamittaisesta merkityksestä näkyy kasvottomina rekrytointiprosesseina, joissa valinnan ulkopuolelle jääneen hakijan usean tunnin panostus työnhakuun kuitataan tyypillisesti persoonattomalla "kiitos, mutta ei kiitos...

Palkkatoive työhakemuksessa – mikä on realistista?

Kuva
Palkkatoiveen pohdintaan kannattaa panostaa, koska se on työnantajalle yksinkertainen ja nopea keino erotella hakijoiden joukosta ne, jotka kannattaa kutsua työhaastatteluun .   ”Liitä työhakemukseesi palkkatoive” – siinä pyyntö, joka saa hien kirpoamaan monen työnhakijan otsalle. Kokosimme yhteen vinkit, joilla palkkatoive työhakemuksessa pysyy realistisena! Kenties tulevaisuudessa työpaikkailmoituksissa nähdään aiempaa useammin palkkahaitari , jonka sisälle työnhakija voi asettaa palkkatoiveensa. Sitä odotellessa työnhakijan ei auta muu kuin nähdä hieman vaivaa osuvan palkkatoiveen määrittelemiseksi.   Palkkatoiveen pohdintaan kannattaa panostaa, koska se on työnantajalle yksinkertainen ja nopea keino erotella hakijoiden joukosta ne, jotka kannattaa kutsua työhaastatteluun . Pieleen mennessään palkkatoive voi karsia hyvän tekijän jatkosta heti alkumetreillä. Lue myös:  Millainen on hyvä työhakemus? Realistinen pa...

Näin haet töitä – 10 vinkkiä!

Kuva
  1. Päivitä osaamisesi Mitä ajantasaisempaa osaamisesi on, sitä varmemmin työllistyt. Pysähdy siis tarkastelemaan kriittisesti omaa ammattitaitoasi. Hallitsetko työpaikoilla käytössä olevat laitteet ja ohjelmistot? Jos et, miten suhtaudut niiden käytön opiskelemiseen? Entä tiedätkö, mitä alallasi on meneillään, mitkä ovat ammatin uusimmat tuulet ja mistä kentällä kohistaan? Jos sinulla on kokemusta ja näkemystä ja olet lisäksi kiinnostunut alasi kehityksestä, olet vahvoilla työnhaussa. Tässä artikkelissamme TE-toimiston urapsykologit haastavat käsitystä ikäsyrjinnästä. Haastattelemamme urapsykologit näkevänsä työssään, että myös yli viisikymppisiä palkataan ja pohtivatkin, onko ikäsyrjintä niin yleistä kuin mediassa annetaan ymmärtää. ”Joskus ikää merkittävämpi syy siihen, ettei henkilö työllisty, voi löytyä esimerkiksi osaamisesta”, urapsykologi Liisa Jaakkonen sanoo artikkelissa. Seuraa siis aktiivisesti oman ammattialasi medioita, esimerkiksi some-kanavi...