Tekstit

Näytetään tunnisteella Christoph Vitzthum merkityt tekstit.

Christoph Vitzthum jatkaa Hankenin puheenjohtajana

Kuva
Chair of the Hanken Board, Christoph Vitzthum   Christoph Vitzthum on valittu uudelleen Kauppakorkeakoulu Hankenin uuden hallituksen puheenjohtajaksi. Vitzthum valittiin hallituksen sääntömääräisessä kokouksessa 4.2.2025. Varapuheenjohtajaksi valittiin Patrick Lapveteläinen.   Christoph Vitzthum valittiin ensimmäisen kerran Hankenin hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2022 ja aloittaa nyt toisen kautensa puheenjohtajana. Vitzthum on toiminut Fazer-konsernin toimitusjohtajana vuodesta 2013. Aiemmin hän on työskennellyt eri johtotehtävissä Wärtsilässä. Lisäksi hän on Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA), Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) ja Varman hallintoneuvoston puheenjohtaja sekä Elisan hallituksen jäsen. - On kunnia jatkaa Kauppakorkeakoulu Hankenin hallituksen puheenjohtajana. Odotan innolla, että voimme seuraavien kolmen vuoden aikana vahvistaa asemaamme johtavana kauppakorkeakouluna Pohjoismaissa. Hanken tulee jatka...

Fazerin hankintajohtajaksi Mattias Wivesson

Kuva
Mattias Wivesson   Fazer-konsernin hankintajohtaja Petteri Nisonen on päättänyt jättää Fazerin. Mattias Wivesson, KTM (s. 1975), on nimitetty yhtiön uudeksi hankintajohtajaksi ja Fazerin laajennetun johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään 1. syyskuuta 2024. Mattias Wivesson on kokenut hankintajohtaja ja siirtyy Fazerille Orklalta , jossa hän on työskennellyt vuodesta 2005. Vuodesta 2022 lähtien hän on toiminut Senior Vice President-roolissa Orkla-konsernin hankinnassa, jota ennen hänen roolinsa oli hankintajohtaja. Lisäksi hän on uransa aikana toiminut useissa muissa merkittävissä hankintatehtävissä Orklalla. "Viime vuosina, jotka ovat olleet hyvin epävakaita ja joita on leimannut saatavuusongelmat, korkea inflaatio ja heikko näkyvyys, hankintajohtajan rooli on muuttunut entistäkin keskeisemmäksi. Mattias on kokenut hankintajohtaja, ja olen erittäin iloinen voidessani toivottaa hänet lämpimästi tervetulleeksi Fazerille,” sa...

Fazer: kaupallisen yksikön johtajaksi Tero Tynkkynen

Kuva
Tero Tynkkynen   Tero Tynkkynen (s. 1969) on nimitetty Fazer-konsernin kaupallisen yksikön johtajaksi ja Fazer-konsernin johtoryhmän jäseneksi. Tero on toiminut väliaikaisena kaupallisena johtajana 1. maaliskuuta 2024 lähtien ja on osoittanut kiitettävää johtajuutta vastaperustetun konsernin kaupallisen yksikön luotsaamisessa. Tero Tynkkynen tuli Fazerille Futuoffice Oy:stä, jossa hän toimi liiketoiminnan kehitysjohtajana. Sitä ennen hänellä on ollut pitkä ura sekä Amer Sportsilla että Procter & Gamblella, joissa hän on toiminut useissa eri liikkeenjohdon tehtävissä.   "Olen iloinen voidessani nimittää Teron Fazer-konsernin kaupallisen yksikön johtajaksi. Tero tulee johtamaan Fazer-konsernin uutta kaupallista yksikköä, joka on keskeisessä asemassa kasvun vauhdittamisessa ja asiakassuhteidemme edelleen kehittämisessä yhteisen ja syvällisen asiakas- ja kuluttajatuntemuksemme avulla koko organisaatiossa. Uuden kaupallisen ...

Fazerin kaupallisen yksikön va johtajaksi Tero Tynkkynen

Kuva
Tero Tynkkynen   Tero Tynkkynen (s. 1969) on nimitetty Fazer-konsernin väliaikaiseksi kaupallisen yksikön johtajaksi ja Fazer-konsernin johtoryhmän jäseneksi 1. maaliskuuta 2024 alkaen. Hän johtaa vastaperustettua konsernin kaupallista organisaatiota väliaikaisesti, kunnes käynnissä oleva rekrytointiprosessi uuden kaupallisen yksikön johtajan löytämiseksi on saatu päätökseen.   Tero Tynkkynen tulee Fazerille Futuoffice Oy:sta, jossa hän on toiminut liiketoiminnan kehitysjohtajana. Sitä ennen hänellä on ollut pitkä ura sekä Amer Sportsilla että Procter & Gamblella , joissa hän on toiminut useissa eri liikkeenjohdon tehtävissä. ”Terolla on erittäin laaja ja pitkäaikainen kokemus kansainvälisten yhtiöiden liiketoiminnan johtamisesta ja hän on vahvalla kaupallisella näkemyksellä ja draivilla varustettu johtaja. Tero tulee johtamaan Fazer-konsernin uutta kaupallista organisaatiota, joka on perustettu edistämään kasvuamme ja syve...

Fazer Ruotsin toimitusjohtajaksi Mats Liedholm

Kuva
Mats Liedholm   Mats Liedholm, Fazer Lifestyle Foodsin ja Fazer Ruotsin nykyinen toimitusjohtaja, siirtyy marraskuun alussa kokoaikaisesti Fazer Ruotsin toimitusjohtajaksi. ”Fazerin aseman vahvistaminen Ruotsin markkinoilla on keskeinen strateginen tavoitteemme, jonka saavuttaminen vaatii täyden huomiomme. Siksi Mats Liedholm siirtyy kokoaikaiseksi Fazer Ruotsin toimitusjohtajaksi”, Fazer-konsernin konsernijohtaja Christoph Vitzthum linjaa. Fazer Ruotsin toimitusjohtajana Mats vastaa muun muassa Fazerin kokonaisvaltaisen aseman vahvistamisesta Ruotsin kuluttajatuotemarkkinoilla. Hän tulee tekemään läheistä yhteistyötä kaikkien Fazerin liiketoiminta-alueiden kanssa luodakseen entistä paremmat edellytykset Fazerin yhtenäiselle toiminnalle ja vuoropuhelulle ruotsalaisten asiakkaiden, kaupan yhteistyökumppaneiden sekä muiden keskeisten sidosryhmien kanssa. Fazer Ruotsin toimitusjohtajana Mats raportoi Fazer-konsernin konsernijohtajalle,...