Christoph Vitzthum jatkaa Hankenin puheenjohtajana

Chair of the Hanken Board, Christoph Vitzthum


 

Christoph Vitzthum on valittu uudelleen Kauppakorkeakoulu Hankenin uuden hallituksen puheenjohtajaksi. Vitzthum valittiin hallituksen sääntömääräisessä kokouksessa 4.2.2025. Varapuheenjohtajaksi valittiin Patrick Lapveteläinen.

 

Christoph Vitzthum valittiin ensimmäisen kerran Hankenin hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2022 ja aloittaa nyt toisen kautensa puheenjohtajana. Vitzthum on toiminut Fazer-konsernin toimitusjohtajana vuodesta 2013. Aiemmin hän on työskennellyt eri johtotehtävissä Wärtsilässä.

Lisäksi hän on Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA), Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) ja Varman hallintoneuvoston puheenjohtaja sekä Elisan hallituksen jäsen.

- On kunnia jatkaa Kauppakorkeakoulu Hankenin hallituksen puheenjohtajana. Odotan innolla, että voimme seuraavien kolmen vuoden aikana vahvistaa asemaamme johtavana kauppakorkeakouluna Pohjoismaissa. Hanken tulee jatkamaan korkealaatuisen ja relevantin kauppatieteiden koulutuksen tarjoamista ja luomaan positiivista vaikutusta yhteiskuntaan, sanoo Christoph Vitzthum.

Hankenin yliopistokollegio valitsi 24. lokakuuta 2024 uuden hallituksen. Kolmivuotinen toimikausi kestää 1.1.2025-31.12.2027. Hallitukseen kuuluu 10 jäsentä, joista kuusi yliopistoyhteisöstä ja neljä sen ulkopuolelta.

Ulkopuoliset jäsenet ovat: 
Malin Arve, vararehtori, Norjan kauppakorkeakoulu (NHH) 
Patrick Lapveteläinen, hallituksen puheenjohtaja, Mandatum 
Heidi Schauman, tutkimusjohtaja, Danske Bank 
Christoph Vitzthum, toimitusjohtaja, Fazer

Sisäiset jäsenet ovat: 
Kenneth Högholm, professori, rahoitus 
Topi Miettinen, professori, taloustiede 
Mikko Vesa, apulaisprofessori, johtaminen ja organisaatiot 
Viveka Ekholm, koordinaattori, laadunvalvonta
Ville Ruokonen, opiskelijajäsen 
Onni-Mithra Ingus, opiskelijajäsen

 

Lähde: Svenska handelshögskolan 4.2.2025


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Finanssiveli muistelee hulluja vuosia

USA:n ja Israelin korkeakouluista eniten startup-yrittäjiä

Keskuskauppakamari esittää maahanmuuttajien pisteytystä