Autoalan Keskusliiton toimitusjohtajaksi Tero Lausala
![]() |
|
Tero Lausala |
Autoalan Keskusliitto ry:n (AKL) uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty VTM, MBA Tero Lausala. Lausala toimii tällä hetkellä Suomalaisen Työn Liitto ry:n ja Avainlippu Oy:n toimitusjohtajana. Hän aloittaa AKL:n toimitusjohtajana huhtikuussa 2023, kun nykyinen toimitusjohtaja Pekka Rissa jää suunnitellusti eläkkeelle.
”Autoalalla ollaan tilanteessa, jossa koronasta on selvitty, mutta alan toimintaa vaikeuttavat monet muut haasteet mm. energiakriisi, korkea inflaatio ja nousevat korot - unohtamatta jo koronan aikana alkanutta puolijohdepulaa", sanoo AKL:n hallituksen puheenjohtaja Marjukka Sirén järjestön tiedotteessa 8.12.2022.
Tuleva
toimitusjohtaja Tero Lausala tiedostaa alan haasteet,
mutta näkee myös mahdollisuudet liiketoiminnan kehittämiseksi.
”Autoalalla on
mahdollisuus tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi autojen
sähköistymisen ja latausinfrastruktuurin rakentamisen kautta. Autoalalla on
merkittävä vaikutus suomalaisten hyvinvointiin. Ala on heti päivittäistavaran
jälkeen suurin kaupan toimiala Suomessa ja alan yritykset työllistävät yli
50.000 ihmistä, tuottaen myös verotuloja yhteiskunnalle”, pohtii
Lausala.
”Autoala
tarvitsee oman vastuullisuusohjelmansa, kun EU:n ja asiakkaidenkin vaatimukset
kasvavat. Lisäksi alan vetovoimaa työnantajana tulee parantaa”,
jatkaa Lausala.
"Pekka
Rissa on toiminut erittäin ansiokkaasti AKL:n toimitusjohtajana viimeiset 13
vuotta. Hänellä on takanaan pitkä ja menestyksekäs ura. Ala on ollut erilaisten
muutosten ja myllerrysten keskellä monesti näiden vuosien aikana, ja Pekka on
luotsannut liittoa ja autoalaa hyvin ja ammattitaitoisesti",
toteaa Marjukka Sirén.

Kommentit
Lähetä kommentti