Mitä valmistujaislahjaksi?

Kevään valmistujaislahjoihin tulisi käyttää suurimman osan mielestä vähintään 30 euroa, mutta enintään 100 euroa, kertoo Prisman asiakasomistajilleen teettämä tuore kyselytutkimus. Kuva: Ronnie Hole


 

Kevään valmistujaislahjoihin tulisi käyttää suurimman osan mielestä vähintään 30 euroa, mutta enintään 100 euroa, kertoo Prisman asiakasomistajilleen teettämä tuore kyselytutkimus. Yli 1300 vastaajaa kertoivat myös, mitkä ovat heidän mielestään sopivimmat valmistujaislahjat sekä parhaat omalle kohdalle osuneet lahjat ja huomionosoitukset valmistumisen kunniaksi. Prisman asiantuntija ennakoi, että tänä vuonna suosituimpien lahjojen joukossa ovat astia- ja aterinsarjat.

 

Kyselyn mukaan lähes puolet (46 %) vastaajista on sitä mieltä, että 50-100 euroa on maksimisumma, jonka valmistujaislahjaan voi käyttää. Noin joka neljäs (23 %) puolestaan piti maksimina 100-200 euron summaa.

Minimipanostuksesta puhuttaessa suurin osa (40 %) vastaajista pitää 30-50 euron summaa sopivana. Sen jälkeen vastauksissa on hajontaa: hieman yli joka viides (22 %) koki sekä 10-30 euroa että 50-100 euroa riittävänä.

”Lahjaa etsittäessä summaa tärkeämpi on miettiä, onko lahja saajalleen mieluisa ja että lahjanantaja ylipäätänsä haluaa muistaa toista. Meillä jokaisella on oma budjettimme, ja ajatus on tärkein. Sinänsä tulos vastaa hyvin esimerkiksi Prismasta yleisimmin ostettujen lahjojen hintahaarukkaa”, Prisman kodin myyntipäällikkö Matti Viitanen muistuttaa.

Tutkimuksessa sopivimmaksi valmistujaislahjaksi nousivat lahjakortit (70 %), raha (66 %) ja korut (44 %). Vastaajat saivat valita useita vaihtoehtoja.

”Nämä ovat kaikki hyvin klassisia valmistujaislahjoja. Prismassa olemme kuitenkin huomanneet, että viime vuosina suosituiksi lahjoiksi ovat nousseet muun muassa aterin- ja astiasarjat sekä muumituotteet. Myyntidatasta voidaan ylipäätänsä päätellä, että lahjaksi ostetaan yhä enemmän oikeasti käytössä tarpeellisia asioita. Uskomme trendin jatkuvan myös tänä vuonna”, Viitanen kertoo.

 

Tällaisia ovat unohtumattomimmat lahjat

Kyselytutkimuksessa vastaajat saivat myös kertoa unohtumattomimpia lahjojaan. Vastauksissa nousi selvästi esiin, että vaikka lahjakortit ja raha ovat helppoja lahjoja, mieleen jäävät ihan toiset asiat.

Alla muutamia esimerkkejä:

 

”Aalto-maljakko harvinaisella värillä, tämän päivän arvo on paljon suurempi kuin ostettaessa.”

”Astiasto. Se oli toivottu ja iso helpotus omaan kotiin muutettaessa.”

”Arabian uunivuoka. Se on käytössä vieläkin 20 vuoden jälkeen.”

”Sananlaskukirja, elämän viisauksia.”

”Helmet isoäidiltä rakkain ja kaunein lahja.”

”Hopealusikat, joita käytin ensimmäistä kertaa 10 vuoden päästä valmistumisesta. Myöhemmin olen kerännyt samaa sarjaa lisää perhejuhlissani käytettäväksi.”

”Kalastustarvikkeet, koska kalastus on minun lempiharrastukseni. Kesällä voi nauttia hiljaisuudesta ja olla rauhallisena järvellä.”

”Rannekello. Se on edelleen käytössä ja muistuttaa valmistumisesta.”

”Kalevala-korun kaulakoru äidiltä ja siskolta. Se oli tarkkaan harkittu ja siksi erityisen tärkeä.”

Lähde: SOK tutkimus 2025, 5/2025, N=1365

 

Lähde: SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta 28.5.2025


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Konecranes: sijoittajasuhteiden johtajaksi Linda Häkkilä

Nokia: Justin Hotard Pekka Lundmarkin seuraajaksi

Oma Säästöpankki Oyj:n toimitusjohtajaksi Karri Alameri