Solidiumin toimitusjohtajaksi Matts Rosenberg

Matts Rosenberg


 

Solidium on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Matts Rosenbergin (s. 1977, KTT). Rosenberg toimii tällä hetkellä Rettigin toimitusjohtajana. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus aktiivisesta omistajuudesta, sijoittamisesta sekä yritysjärjestelyistä. Ennen Rettigia hän toimi mm. varatoimitusjohtajana ja talousjohtajana Fortaco Groupissa sekä pääomasijoitusammattilaisena IK Partnersilla.

 

”Olemme iloisia voidessamme toivottaa Matts Rosenbergin tervetulleeksi Solidiumille. Hänen monipuolinen kokemuksensa yhtiöiden kehittämisestä ja arvonluonnista kasvollisen omistamisen keinoin tukee Solidiumin aktiivista omistajuutta kansallisesti merkittävissä yhtiöissä. Mattsin johdolla jatkamme strategiamme mukaista tuottohakuista omistajavaikuttamista ja yhtiöidemme kestävän kasvun edistämistä”, sanoo Solidiumin hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen.

”Solidium edustaa minulle pitkäjänteistä ja vastuullista omistajuutta ja sillä on ainutlaatuinen asema suomalaisessa talouselämässä. Otan toimitusjohtajan roolin vastaan suurella mielenkiinnolla ja nöyränä. Yhdessä Solidiumin ammattimaisen tiimin, verkoston ja muiden sidosryhmien kanssa tavoitteeni on kehittää toiminnan vaikuttavuutta ja kiihdyttää arvonluontia”, toteaa Matts Rosenberg.

Matts Rosenberg aloittaa toimitusjohtajana 1.10.2025.

Solidiumin toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa väliaikaisesti lakiasiainjohtaja Ulla Palmunen 1.6.2025 alkaen siihen asti, kunnes Matts Rosenberg aloittaa tehtävässään. Solidiumin toimitusjohtajan tehtävää vuodesta 2022 lähtien hoitanut Reima Rytsölä jättää tehtävän 31.5.2025.


Matts Rosenbergin CV:n pääkohdat


Rettig, Toimitusjohtaja

2019 -

Rettig, Varatoimitusjohtaja / Operatiivinen johtaja

2016 – 2019

Fortaco Group, Varatoimitusjohtaja / Talousjohtaja

2014 – 2016

IK Partners, Sijoitusammattilainen (Private Equity)

2005 – 2013

Aventum Partners, Analyytikko (M&A)

2003 – 2005



Kauppatieteiden tohtori (Rahoitus), Hanken School of Economics

2004

Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin 6,8 miljardia euroa. Lisätietoja: www.solidium.fi

 

Lähde: Solidium Oy 9.4.2025

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Finanssiveli muistelee hulluja vuosia

USA:n ja Israelin korkeakouluista eniten startup-yrittäjiä

Keskuskauppakamari esittää maahanmuuttajien pisteytystä