Metson talous- ja rahoitusjohtajaksi Pasi Kyckling

Pasi Kyckling

 

Metso on nimittänyt Pasi Kycklingin yhtiön talous- ja rahoitusjohtajaksi (CFO) ja johtoryhmän jäseneksi. Kyckling aloittaa tehtävässään viimeistään heinäkuussa 2025. 

Pasi Kyckling on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hän toimii tällä hetkellä Stora Enson vt. talousjohtajana sekä Group Transformation Officerina. Aiemmin hän on ollut Stora Ensossa useissa rahoitukseen, strategiaan ja IT:hen liittyvissä johtotehtävissä muun muassa Biomateriaalit-divisioonassa, konsernirahoituksessa ja konsernin laskennassa ja raportoinnissa. 

”Toivotamme Pasin lämpimästi tervetulleeksi Metsoon ja olen vakuuttunut, että hänen monipuolinen kokemuksensa ja osaamisensa ovat merkittävässä roolissa Metson kehittämisessä, kasvussa ja arvonluonnissa”, sanoo Metson toimitusjohtaja Sami Takaluoma. 

”Olen innoissani tästä mahdollisuudesta siirtyä Metsoon, joka on tunnettu alansa johtavana yhtiönä ja jolla on mielenkiintoisia mahdollisuuksia edessään. Odotan, että pääsen uusien kollegojeni kanssa kehittämään paitsi Metson kaikkia taloushallinnon osa-alueita myös yhtiön strategiaa ja tulevaisuuden suuntaa kohti yhä parempaa menestystä”, Pasi Kyckling sanoo. 

Kuten aiemmin on kerrottu, Metson nykyinen talous- ja rahoitusjohtaja Eeva Sipilä lopettaa Metsossa siirtyäkseen toisen työnantajan palvelukseen viimeistään huhtikuussa 2025.  

Lähde: Metso Corporation 7.1.2025


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Finanssiveli muistelee hulluja vuosia

USA:n ja Israelin korkeakouluista eniten startup-yrittäjiä

Keskuskauppakamari esittää maahanmuuttajien pisteytystä