YTK:lle yli 52 000 uutta jäsentä 2024

YTK Työttömyyskassaan liittyvät ovat yleensä 20–40-vuotiaita, mutta heitä tulee kaikilta toimialoilta.


 

YTK Työttömyyskassa on saanut tänä vuonna yli 52 000 uutta jäsentä. Suurimmat toimialat liittyneiden keskuudessa ovat sosiaali- ja terveysala, teollisuus sekä rakennusala. Kasvu tulee pääosin nuorten aikuisten parista.

YTK Työttömyyskassaan on liittynyt kuluvana vuonna yhteensä 52 412 uutta jäsentä. Jäsenten nettokasvu vuoden alusta on 8905. YTK:n jäsenmäärä on nyt 534 548*, mikä tarkoittaa yli 20 prosenttia kaikista työikäisistä työllisistä. YTK on selkeästi suurin työttömyyskassa.

Talouden epävarmuus vaikuttaa

Jäsenten taustat heijastelevat työmarkkinoiden rakennetta. Eniten uusia jäseniä tuli sosiaali- ja terveysalalta, teollisuudesta sekä rakennusalalta. 

”Kasvumme osoittaa, että työttömyysturvan hankkiminen koetaan tärkeäksi. Keskustelu työttömyydestä ja talouden heikosta tilanteesta näkyy siinä, että työntekijät hakeutuvat ansioturvan piiriin”, sanoo YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen

Kaikki nuoret eivät tiedä, miten työttömyysturva toimii

Suurin osa YTK:n uusista jäsenistä on tänäkin vuonna ollut 20–39-vuotiaita. Heitä on reilusti yli puolet (58 %) liittyneistä. Tämä kertoo nuorten työikäisten tarpeesta varmistaa työttömyysturvansa.  

”Meille liitytään pääosin alle 40 vuoden iässä. Olen kuitenkin huolissani nuorimmasta työelämään tulijoiden ikäluokasta. On kasvava joukko ihmisiä, jotka eivät tiedä, miten työttömyysturva Suomessa toimii", Auli Hänninen sanoo. 

Ansioturvan saamisen ehdot ovat tiukentuneet, ja siksi olisikin tärkeää liittyä kassaan heti kun se on mahdollista.

"Työttömyyskassan jäsenyydestä kannattaa vinkata työelämässä aloittavalle läheiselle”, Auli Hänninen toteaa.  

Kasvua ympäri Suomen, mutta etenkin Uudeltamaalta 

Suurin kasvu nähtiin Uudellamaalla, josta YTK Työttömyyskassa on saanut tänä vuonna jo yli 18 300 uutta jäsentä. Uusimaa on väkirikkaimpana maakuntana myös YTK:n jäsenistöltään selvästi suurin. 

Jäsenyys veti vahvasti myös Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla, joista jokaisesta liittyi YTK:lle yli 4000 ihmistä. Uusia jäseniä saatiin jokaisesta maakunnasta Kainuuta ja Ahvenanmaata myöten. 

”Jäsentemme taustat ja kotikunnat kuvaavat suomalaisen työelämän monimuotoisuutta. On hienoa nähdä, että palvelumme puhuttelevat eri ikäisiä ja eri alojen työntekijöitä ympäri Suomen”, Auli Hänninen kertoo. 

*Luvut on tarkistettu 17. joulukuuta, joten YTK:n jäsenmäärä tulee loppuvuoden aikana vielä hieman muuttumaan.

Lähde: YTK 19.12.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Konecranes: sijoittajasuhteiden johtajaksi Linda Häkkilä

Nokia: Justin Hotard Pekka Lundmarkin seuraajaksi

Oma Säästöpankki Oyj:n toimitusjohtajaksi Karri Alameri