Suosittu rekrytapahtuma Tampereen Ratinassa

Kauppakeskus Ratina


 

Tampereen aikuiskoulutuskeskus TAKK järjestää Loistoduuniin!-rekrytointitapahtuman yhteistyössä Kauppakeskus Ratinan kanssa 13.2.2024. Tapahtumassa kauppakeskuksessa toimivat yritykset hakevat yli 100 uutta työntekijää.

 

Loistoduuniin Ratinaan! järjestetään Ratinan tapahtuma-aukiolla 13.2. klo 13–17. Tapahtumassa on tarjolla avoimia työpaikkoja eri aloilta. Kesätyön lisäksi rekrytoidaan vakituisia ja osa-aikaisia työntekijöitä. Loistoduunissa työnhakija voi esitellä osaamistaan, jättää hakemuksia usealle työnantajalle, löytää uusia kontakteja ja saada tietoa TAKKin tarjoamista koulutusmahdollisuuksista.

Haussa on esimerkiksi myyjiä, kesätarjoilijoita, kesäkokkeja, kesäapulaisia, hampurilaistyöntekijöitä, baristoja, siivoojia ja vartijoita.

Tapahtuma on ilmainen ja avoin kaikille kiinnostuneille, niin alan uusille tulokkaille kuin vanhoille konkareille. Jos sinulla ei ole työhön tarvittavaa koulutusta, TAKK ja Ratinan yritykset auttavat puuttuvan osaamisen hankkimisessa.

- TAKKin kouluttajat ja opinto-ohjaajat ovat mukana tapahtumassa kertomassa monipuolisista koulutusmahdollisuuksista. Koulutuksia on tarjolla sekä uusille työntekijöille että jo pidempään työtä tehneille. Voit opiskella uudelle alalle oppisopimuksella, työvoima- tai omaehtoisella koulutuksella. Jos olet jo töissä, oppisopimus on silloin paras vaihtoehto. Osaamista voit hankkia myös itsellesi tarpeellisilla osatutkinnoilla. Tule paikan päälle saamaan vinkkejä juuri sinulle sopivimmasta koulutuksesta, kannustaa TAKKin yrityspalvelupäällikkö Rosa Hyvönen.

 

Mukana olevat työnantajat (tilanne 6.2.2024)

  • H&M
  • Pancho Villa
  • Synsam
  • Hesburger
  • Robert´s Coffee
  • Winclean Oy
  • JYSK Oy
  • Subway
  • Securitas
  • Burger King
  • HH-Kiinteistöpalvelut Oy

Tapahtuman järjestää Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK ja Kauppakeskus Ratina.

Loistoduuniin! on Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKin ja Pirkanmaan TE-toimiston yhdessä kehittämä konsepti. Loistoduuniin!-tapahtumia on järjestetty vuodesta 2016 alkaen. Vuonna 2018 helmikuussa ennen Ratinan avausta järjestettiin ensimmäinen Loistoduuniin Ratinaan! -tapahtuma. Tapahtumasta saatu palaute sekä yrityksiltä että työntekijöiltä oli erinomainen. Mukana oli yli 3000 kävijää ja osa liikkeistä haastatteli hakijoita jo paikan päällä. Tapahtumasta työ saattaa löytyä nopeastikin, joten nyt kannattaa tulla paikan päälle tutustumaan!

Kutsu

Loistoduuniin Ratinaan! -rekrytointitapahtuma 13.2.2024 klo 13–17 Kauppakeskus Ratinassa tapahtuma-aukiolla. Lämpimästi tervetuloa, osaajia tarvitaan aina!

 

Lähde: Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK 6.2.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Finanssiveli muistelee hulluja vuosia

USA:n ja Israelin korkeakouluista eniten startup-yrittäjiä

Keskuskauppakamari esittää maahanmuuttajien pisteytystä