Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2024.

Tammerneon Oy:n toimitusjohtajaksi Timo Mattila

Kuva
Yhtiön pääomistajana ja toimitusjohtajana aloittaa 1. helmikuuta Timo Mattila. Mattila on tullut yhtiön palvelukseen vuonna 2016 ja on toiminut aiemmin yhtiön myynti- ja varatoimitusjohtajana.   Tammerneon laajentaa tuotetarjontaansa omistajaorganisaation muutoksen myötä. Yhtiön pääomistajana ja toimitusjohtajana aloittaa 1. helmikuuta Timo Mattila. Mattila on tullut yhtiön palvelukseen vuonna 2016 ja on toiminut aiemmin yhtiön myynti- ja varatoimitusjohtajana. Hän toimii myös Suomen Valomainosliitto ry:n puheenjohtajana sekä European Sign Federationin (Euroopan Valomainosliitto) hallituksen jäsenenä.   Tammerneon Oy tunnetaan yhtenä Pohjois-Euroopan merkittävimmistä valomainostaloista. Tammerneonin tehtävänä on parantaa asiakasyritysten liikepaikkojen asiakasvirtaa ja näkyvyyttä. Yrityksen uuden kasvustrategian osana on kirkastaa asemaansa kansainvälisillä markkinoilla. Noin kolmannes yrityksen tuotannosta toimitetaan vientimarkkinoille.

Museoliiton viestintäjohtajaksi Miisa Pulkkinen

Kuva
Miisa Pulkkinen . Kuva: Samuli Pulkkinen   Museoliiton viestintäjohtajaksi on nimitetty Miisa Pulkkinen, 45.   Museoliiton hallitus on nimittänyt  Miisa Pulkkisen viestintäjohtajaksi. Pulkkinen siirtyy tehtävään Museoliiton konsernin viestintäpäällikön tehtävästä, jossa hän toimi vuoden 2023 ajan. Pulkkinen on aiemmin kehittänyt Museoliitossa konserniviestintää ja vastannut mm. brändiuudistuksesta sekä 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmasta. Viestintäjohtajan tehtävä on Museoliitossa uusi. Viestintäjohtaja vastaa konserniviestinnästä, konsernin viestintäyhteistyön johtamisesta ja mm. edunvalvontaviestinnästä. Hän toimii myös Museoliiton viestintätiimin vetäjänä. Viestintäjohtaja raportoi toimitusjohtajalle. ”Konsernin viestintäjohtajan tehtävä on uusi ja tarpeellinen, jotta konsernissa tuotettu viestintä tukee linjakkaasti yhteistä päämääräämme lisätä ymmärrystä museoiden moninaisesta ja ainutlaatuisesta merkityksestä yhteiskunnille. Museot

Digitalisaatio hyödyttää ja haastaa rekrytoijia -väitös

Kuva
Digitaaliset työkalut, kuten rekrytoijien tietojärjestelmät ja työnhaun sosiaalinen media LinkedIn, voivat tehostaa rekrytointiammattilaisten työtä. Ne voivat tuoda rekrytointiprosessiin myös käytännöllisiä ja eettisiä haasteita, selviää filosofian maisteri Sami Koivusen väitöskirjatutkimuksesta. Kuva: Tiia Koivunen   Digitaaliset työkalut, kuten rekrytoijien tietojärjestelmät ja työnhaun sosiaalinen media LinkedIn , voivat tehostaa rekrytointiammattilaisten työtä. Ne voivat tuoda rekrytointiprosessiin myös käytännöllisiä ja eettisiä haasteita, selviää filosofian maisteri Sami Koivusen väitöskirjatutkimuksesta. Koivunen haastatteli väitöstutkimustaan varten lähes viittäkymmentä läheisesti rekrytoinnin parissa työskentelevää.   Digitaalisten työkalujen merkitys organisaatioiden työntekijöiden rekrytoinnissa kasvaa. Usein näistä työkaluista on hyötyä. Rekrytoijat voivat niiden avulla löytää ja arvioida sopivia työnhakijoita tehokkaammin, kun

Laboren ennustepäälliköksi Juho Koistinen

Kuva
Juho Koistinen . Kuva: Laura Oja   Laboren uusi ennustepäällikkö VTM Juho Koistinen aloitti työnsä vuoden 2024 alussa. Uusi nimitys vahvistaa tutkimuslaitoksen asemaa talousennustamisen edelläkävijänä. Labore julkaisee kevään ennusteensa torstaina 18. huhtikuuta.   Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa viimeistelevä VTM Juho Koistinen on aloittanut tehtävässään Laboren ennustepäällikkönä tammikuun alusta alkaen. Uusi nimitys vahvistaa tutkimuslaitoksen asemaa talousennustamisen edelläkävijänä. Juho Koistinen tuo Laboren ennustetoimintaan mukanaan syvällisen osaamisen ennustamisesta ja aiheen nykytutkimuksesta. Hän on aiemmin työskennellyt Helsingin yliopistossa sekä Alankomaiden keskuspankissa. Laboren johtaja,  Mika Maliranta , on erittäin iloinen Juho Koistisen aloittaessa työnsä ennustepäällikkönä: "Juho Koistisen osaaminen ja taidot ovat tervetullut täydennys Laboreen. Hänellä on vankka tausta datan analysoinnissa ja ennust

Vuoden suosituin työnhakupäivä tammi-helmikuun vaihteessa

Kuva
Alkuvuosi on Duunitorin datan perusteella vilkkainta työnhakuaikaa.   Työnhakijat ovat olleet poikkeuksellisen aktiivisia tammikuussa, selviää Duunitorin datasta. Ennusteen mukaan vuoden suosituin työnhakupäivä osuu ensi viikolle. Asiantuntija vinkkaa, mitä työnhakijan ja työnantajan kannattaa muistaa, kun hakijoita on liikkeellä valtavasti.   Uusi vuosi tarkoittaa monelle uusia työkujeita – tai ainakin uuden työn etsimistä. Tämä on näkynyt myös työnhakupalvelu Duunitorilla. Hakukoneessa tehtiin lähes 11,2 miljoonaa työpaikkahakua 1.–23. tammikuuta, mikä on noin 18 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Työpaikkailmoituksesta siirryttiin eteenpäin 1.–23. tammikuuta lähes 653 000 kertaa, mikä on noin 39 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Työpaikkailmoituksesta eteenpäin siirtyminen tarkoittaa ilmoituksessa olevan Hae työpaikkaa -linkin tai muiden linkkien klikkausta. Lukujen valossa kuluvasta työnhakuvuodesta on tulossa j

Atria Suomen yhteiskuntasuhdejohtajaksi Risto Lahti

Kuva
Risto Lahti . Kuva: Atria   Risto Lahti (Elintarviketieteiden kandidaatti, ETK) on nimitetty Atria Suomen yhteiskuntasuhdejohtajaksi 1.6.2024 alkaen. Lahti on toiminut vuodesta 2019 lähtien Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan toimitusjohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt mm. vaikuttajaviestinnän konsulttina ja erityisavustajana Maa- ja metsätalousministeriössä. Risto Lahti raportoi uudessa tehtävässään Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossille. – Atrian on edelläkävijä suomalaisessa ruoantuotannossa. Tavoitteenamme on olla johtava pohjoiseurooppalainen ruokatalo, ja tavoitteen saavuttamiseksi panostaminen yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, toteaa Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi. – Atrian merkitys suomalaisen ruoantuotannon edistäjänä on vahvistunut yhtiön kasvun myötä. Liiketoimintalähtöisellä ja aktiivisella vuoropuhelulla sidosryhmien kanssa, Atrialla on mahdollisuus edistää k

Nämä työpaikat kiinnostivat eniten 2023

Kuva
Duunitorin Lotta Viljamaa suosittelee palkan kertomista työpaikkailmoituksissa. Kuva: Duunitori / Tommi Haapaniemi   Duunitori selvitti, mitkä työpaikkailmoitukset saivat eniten lukukertoja vuonna 2023. Työnhakijan huomion herättävät etätyömahdollisuus, palkka-avoimuus, näkyvä työnantajabrändi sekä mahdollisuus kouluttautua nopeasti uudelle alalle.    Työnhakupalvelu Duunitorilla julkaistiin vuonna 2023 yhteensä noin 550 000 työpaikkailmoitusta. Ilmoitukset keräsivät yhteensä yli 81 miljoonaa lukukertaa. Ennätykselliseen edellisvuoteen verrattuna työpaikkailmoituksia oli noin 25 prosenttia vähemmän ja lukukertoja puolestaan 17 prosenttia enemmän. Duunitorin rekrytointipalvelu- ja viestintäpäällikön Lotta Viljamaan mukaan muutokset selittyvät synkentyneillä talousnäkymillä.  ”Moni työnantaja laittaa säästöpaineiden alla rekrytoinnit jäihin. Samaan aikaan työnhakijoita on irtisanomisten vuoksi liikkeellä aikaisempaa enemmän. On kuitenkin