Lantmännen Cerealian toimitusjohtajaksi Thomas Isaksson
![]() |
|
Thomas Isaksson |
Thomas Isaksson on nimitetty Lantmännen Cerealia -liiketoiminta-alueen uudeksi toimitusjohtajaksi 1. maaliskuuta 2023 alkaen. Hän toimii tällä hetkellä Vaasan Oy:n toimitusjohtajana sekä Lantmännen Unibaken Tuoreleipä -liiketoiminta-alueen operatiivisena vetäjänä. Hän seuraa tehtävässä Magnus Kagevikia, joka on hoitanut tehtävää väliaikaisesti elokuusta 2022 lähtien Lantmännenin konserni- ja toimitusjohtajan tehtäviensä lisäksi.
–
Olen iloinen voidessani kertoa, että Thomas Isaksson siirtyy Lantmännen Cerealian
liiketoiminnan vetäjäksi. Viime vuosina Thomas on tehnyt erinomaista työtä
Lantmännen Unibakella ja Vaasanilla. Olen vakuuttunut siitä, että Thomas on
oikea henkilö luotsaamaan Lantmännen Cerealiaa eteenpäin, sillä hänellä on
erinomaiset johtamistaidot sekä vahva kokemus niin Lantmänneniltä kuin muualta
elintarviketeollisuudesta. Positiivista on myös se, että pystyimme jälleen
tekemään sisäisen rekrytoinnin johtotehtävään, sanoo Lantmännenin konserni- ja
toimitusjohtaja Magnus Kagevik Lantmännenin
tiedotteessa 18.1.2023.
Uudessa tehtävässään Thomas Isaksson on Lantmännen-konsernin johtoryhmän jäsen,
ja hän raportoi Magnus Kagevikille. Isaksson on työskennellyt Lantmännenillä
vuoden 2015 Vaasan-konsernin yrityskaupasta lähtien – aluksi Vaasan Oy:n
toimitusjohtajana ja myöhemmin Lantmännen Unibaken
Tuoreleipä-liiketoiminta-alueen operatiivisena johtajana. Aiemmin Isaksson on
työskennellyt erilaisissa kaupallisissa ja johtotehtävissä muun muassa
Cloettalla makeis- ja suklaateollisuudessa.
– Kiitän lämpimästi luottamuksesta valinnassani tähän tehtävään. Odotan
innolla, että pääsen jatkamaan Lantmännen Cerealian liiketoiminnan kehittämistä
yhdessä työntekijöiden kanssa. Lantmännen Cerealialla on useita vahvoja
tuotteita ja brändejä, ja näen tulevaisuudessa paljon mahdollisuuksia. Haluan myös
kiittää kaikkia työntekijöitä Vaasanilla ja Lantmännen Unibakella hyvästä
yhteistyöstä viimeisten seitsemän vuoden aikana. Olemme tehneet yhdessä
fantastisen matkan, ja voin nyt rauhallisin mielin antaa viestikapulan
eteenpäin", Thomas Isaksson sanoo.
Hakuprosessi Thomaksen seuraajan löytämiseksi on käynnistynyt.
Lantmännen Cerealia kehittää, valmistaa ja markkinoi kuluttajille laajaa valikoimaa pääosin viljapohjaisia elintarvikkeita, kuten jauhoja, jauhosekoitteita, näkkileipiä, aamiaismyslejä, pastaa, siemeniä ja pannukakkuja. Lantmännen Cerealialla on toimintaa Pohjoismaissa ja Ukrainassa, ja yhtiö vie näkkileipiä ja kauratuotteita noin 30 maahan. Tunnettuja tuotemerkkejä ovat muun muassa AXA, FINN CRISP, START!, GoGreen ja Vaasan Koulunäkki. Lantmännen Cerealia on osa maanviljelijöiden omistamaa Lantmännenia, joka on Pohjois-Euroopan johtava toimija maatalous-, kone-, bioenergia- ja elintarviketoimialalla.

Kommentit
Lähetä kommentti