Suomi palaili toimistolle 2022
![]() |
|
Lähityön määrän kehitys Espoon Keilaniemessä 2022. Kuva: Telia |
Korona jähmetti Suomen, mutta käänne liikkumisessa tapahtui viime kesänä. Sen jälkeen suomalaiset ovat lähteneet ulkomaanmatkoille, palanneet toimistoille ja alkaneet kansoittaa taas kaupunkien keskustoja, ilmenee Telian liikkumistilastoista. Paluuta koronaa edeltävään aikaan ei kuitenkaan ole edessä.
Voimakkain ilmiö liikkumisessa nähtiin kesän jälkeen, kun etätyö alkoi vaihtua lähityöhön. Esimerkiksi yhdessä koko maan suurimmista toimistokeskittymistä, Espoon Keilaniemessä, lähityö kasvoi kesään asti, mutta kasvu lopahti syksyn myötä.
”Ilmiö oli voimakas, mutta vielä ollaan kaukana koronaa edeltäneistä lukemista. Esimerkiksi Keilaniemessä käydään toimistoilla edelleen vain 40 prosenttia koronaa edeltäneeseen aikaan verrattuna. Näyttäisi siltä, että lähityön määrä on vakiintumassa kahteen päivään viikossa”, Telian datayksikön johtaja Tapio Levä arvioi.
Toinen iso muutos nähtiin viime vuonna kaupunkien keskustoissa, joihin ihmiset alkoivat palata sekä töihin että asioimaan. Niihinkin korona jätti jälkensä, sillä useimmissa kaupunkikeskustoissa ihmismäärät ovat jääneet yhä noin 15 prosenttia pienemmiksi kuin ennen koronaa. Helsingin keskustassa lasku oli koronaa edeltävään aikaan poikkeuksellisen suuri, lähes 40 prosenttia.
Myös ulkomaan matkailu virkistyi muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Telian liikkumistilastojen mukaan Suomessa oli viime vuonna keskimäärin 38 000 ihmistä vähemmän joka päivä kuin edellisenä vuonna. Erityisen voimakkaasti muutos näkyi juhannuksena, jolloin ulkomaille matkasi yli 160 000 suomalaista.
”Matkailun vaikutus väkimääriin alkoi näkyä heti kesäkuussa erityisesti niissä kaupungeissa, joista eniten lähdetään loma- ja työmatkoille”, Tapio Levä kertoo.
Telia kertoi asiasta tiedotteessaan 11.1.2023.

Kommentit
Lähetä kommentti