Outokummun Heikki Malinen on Vuoden muutosjohtaja 2022

Vuoden 2022 transformaatiojohtajaksi on valittu Outokummun toimitusjohtaja Heikki Malinen.


 

Talouden asiantuntijoista koostuvan valitsijaraadin mukaan Heikki Malinen on johtanut Outokummun arvon luomisen poluille vastoin aiempia odotuksia. 

Vuoden 2022 transformaatiojohtajaksi on valittu Outokummun toimitusjohtaja Heikki Malinen. Suomessa neljättä kertaa jaettavalla tunnustuksella halutaan nostaa esille johtajia, jotka ovat onnistuneet erityisen hyvin muutosjohtamisessa.

Talouden asiantuntijoista koostuvan valitsijaraadin mukaan Malinen on onnistunut johtamaan Outokummun arvon luomisen polulle vastoin aiempia odotuksia. Outokummun osakkeen arvo on lähes kaksinkertaistunut Malisen aikana. Tunnustuksen jakaa vuosittain konsulttiyhtiö Boston Consulting Group (BCG).

Tunnustuksella halutaan nostaa esille johtajia, jotka ovat onnistuneet johtamaan organisaatioita menestyneesti läpi muutoksen. Valintaprosessissa BCG:n osakkaat Teemu Ruska ja Mikko Tynkkynen sekä Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen analysoivat Suomessa toimivien yritysten suoriutumista nykyisen toimitusjohtajan alaisuudessa sekä viime aikoina.

Tunnustuksen saaja Heikki Malinen aloitti Outokummun toimitusjohtajana toukokuussa 2020. Malisen aloittaessa Outokummun osakkeen arvo oli 2,46 euroa. Pandemiasta huolimatta osakkeen arvo on Malisen aikana lähes kaksinkertaistunut ja on nyt 4,82 euroa (5.12.2022). Samaan aikaan Outokummun liikevaihto on kasvanut 5,6 miljardista eurosta 7,7 miljardiin euroon.

Outokummun menestys on seuraus pitkäjänteisestä, onnistuneesta strategiatyöstä ja ruostumattoman teräksen kysynnän kasvusta. Ruostumattoman teräksen maailmanlaajuinen kysyntä toipui hyvin 2021 koronapandemian aiheuttamista epävarmoista ajoista huolimatta.

”On suuri kunnia tulla arvostetun raadin valitsemaksi Vuoden Muutosjohtajaksi. Outokummun suunnan kääntäminen kohti parempaa kannattavuutta ja nettovelattomuutta on ollut haastavaa keskellä koronaviruspandemiaa ja Euroopan energiakriisiä. Outokummun henkilöstön vahva sitoutuminen työhönsä ja valittuun suuntaan on ollut onnistumisen perusta. Avainhankkeiden läpivientiin fokusoiminen on lisännyt toiminnan tehokkuutta merkittävästi”, toteaa Heikki Malinen.

Fokus omassa tekemisessä

Valinnan tehneen asiantuntijaraadin mukaan fokuksen pitäminen tulevassa osoittaa hyvää muutosjohtajuutta. ”Katse on pysynyt pallossa, ja pallo on ollut se oma tekeminen”, raati summaa.

Raati perustelee Malisen valintaa myös muun muassa sillä, että hän on saanut tuloksia aikaan lyhyessä ajassa haastavassa tilanteessa olevassa yhtiössä. Nyt Outokumpu on erinomaisessa kunnossa oleva resilientti yritys, joka pystyy kohtaamaan tulevaisuuden mahdolliset turbulenssit hyvistä lähtökohdista.

Ympäristöä säästävällä ja kierrätettävällä ruostumattomalla teräksellä on raadin mukaan pystytty ottamaan etunojaa verrattuna moneen muuhun toimijaan. ”On hienoa nähdä, kuinka Outokumpu pyrkii tarjoamaan parempia ja vastuullisempia ratkaisuja samalla pienentäen myös omia päästöjään”, raati perustelee.

Vuoden muutosjohtajan valintaprosessissa tarkasteltiin sataa osakkeenomistajille eniten kokonaistuottoa tuottanutta yritystä ja toimitusjohtajaa (liikevaihto yli 100 miljoonaa euroa). Lisäksi analysoitiin näiden yritysten toimintaympäristöä sekä toimitusjohtajan aikaansaamaa muutosta. Viime vuonna voiton vei Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.

 

Heikki Malinen

· syntynyt 1962

· koulutus: kauppatieteiden maisteri, MBA (Harvard)

· harrastukset: liikunta

Boston Consultin Group kertoi asiasta tiedotteessaan 8.12.2022.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Finanssiveli muistelee hulluja vuosia

USA:n ja Israelin korkeakouluista eniten startup-yrittäjiä

Keskuskauppakamari esittää maahanmuuttajien pisteytystä