Valmetin talousjohtajaksi Katri Hokkanen
![]() |
|
Katri Hokkanen |
Katri Hokkanen (KTM) on nimitetty Valmetin talousjohtajaksi 1.8.2022 alkaen. Tässä tehtävässä hän raportoi toimitusjohtaja Pasi Laineelle. Katri Hokkanen on toiminut Valmetin väliaikaisena talousjohtajana 1.5.2022 lähtien.
Katri Hokkanen aloitti uransa Valmetissa vuonna 2006. Ennen tehtäväänsä Valmetin väliaikaisena talousjohtajana hän työskenteli Valmetin Sellu ja energia -liiketoimintalinjan talousjohtajana vuosina 2017–2022 sekä johti taloustoimintoja Valmetin Aasian ja Tyynenmeren alueorganisaatiossa vuosina 2015–2017 ja EMEA-alueorganisaation palveluliiketoiminnassa vuosina 2013–2015.
”Huolellisen rekrytointiprosessin päätteeksi olemme valinneet Katri Hokkasen Valmetin talousjohtajaksi. Katri on vahva talousammattilainen, jolla on pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus eri talousrooleista Valmetin liiketoimintalinjoissa ja alueorganisaatioissa. Toimiessaan väliaikaisena talousjohtajana Katri Hokkanen on johtanut taloustoimintoamme johdonmukaisesti eteenpäin ja osoittanut syvää liiketoiminnan tuntemusta tuoden lisäarvoa johtoryhmäämme. Olen iloinen, että pitkäjänteinen seuraajasuunnittelumme on mahdollistanut talousjohtajan kasvattamisen yhtiön sisällä, ja olen vakuuttunut, että Katrin johdolla taloustoimintomme kehittyy edelleen,” toteaa Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine.
Katri Hokkasen CV
Talousjohtaja 1.8.2022 alkaen
s. 1981
KTM
Suomen kansalainen
Keskeinen aiempi työhistoria :
Väliaikainen
talousjohtaja, Valmet, 1.5.2022 alkaen
Sellu ja
energia -liiketoimintalinjan talousjohtaja, Valmet, 2017–2022
Aasian ja
Tyynenmeren alueen talousjohtaja, Valmet, 2015–2017
EMEA-alueen
palveluliiketoiminnan talouspäällikkö, Valmet, 2013–2015
Business
Controller, Palvelut, Metso Paper Oy, 2011–2013
Assistant
Business Controller, Metso Paper Oy, 2008–2011
Accountant
ja Senior Accountant, Metso’s Shared Services, 2006–2008
Valmet kertoi asiasta pörssitiedotteessaan 27.7.2022.

Kommentit
Lähetä kommentti