Fingridin talous- ja rahoitusjohtajaksi Jukka Metsälä

Jukka Metsälä. Kuva: Gasum


 

Suomen kantaverkkoyhtiön Fingrid Oyj:n talous- ja rahoitusjohtajaksi on nimitetty DI, MBA Jukka Metsälä 5.5.2022 alkaen vastuualueenaan yhtiön talous ja rahoitus sekä liiketoiminnan kehitys ja strategia. 

 

Jukka Metsälä (synt.1979) siirtyy tehtävään Gasum Oy:n johdosta, jossa hän on viimeksi vastannut johtoryhmässä liikenne-liiketoiminnasta. Tätä ennen hän on työskennellyt muun muassa PwC:llä rahoitusalan konsulttina. Metsälä on ollut aikaisemmin myös Fingridin palveluksessa liiketoiminnan kehityspäällikkönä.

- Olemme iloisia saadessamme Jukka Metsälän takaisin yhtiöön. Hän on ammattitaitoinen talouden ja rahoituksen moniosaaja, jolla on vahva kokemus strategiatyöstä ja liiketoiminnan kehittämisestä, kommentoi nimitystä toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.

- On upeaa päästä rakentamaan tulevaisuuden energiajärjestelmää yhdessä Fingridin huippuasiantuntijoiden ja asiakkaiden kanssa sekä toteuttamaan niin taloudellisesti kuin ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja, Jukka Metsälä toteaa.

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Finanssiveli muistelee hulluja vuosia

USA:n ja Israelin korkeakouluista eniten startup-yrittäjiä

Keskuskauppakamari esittää maahanmuuttajien pisteytystä