Kamux Suomen maajohtajaksi Jani Koivu
|
Jani Koivu |
Kamux on nimittänyt Jani Koivun (s. 1977, MSc, Management ja BA, European Economics & Management) Kamux Suomen maajohtajaksi ja Kamux-konsernin johtoryhmän jäseneksi. Koivu aloittaa tehtävässään viimeistään 10.5.2022.
Viimeiset kuusi vuotta Koivu on toiminut Tech Data Finland Oy:n toimitusjohtajana ja sitä ennen samassa yrityksessä mobiili- sekä kulutuselektroniikasta vastaavana liiketoimintajohtajana alueenaan Pohjoismaat sekä Baltia. Uransa aikana hän on työskennellyt myös erilaisissa kansainvälisen myynnin johtotehtävissä niin Suomessa kuin Englannissa.
“Koivulla on vahva kokemus kansainvälisen yhtiön johtamisesta Suomen markkinalla. Lisäksi hän on kyennyt urallaan rakentamaan kannattavaa kasvua. Vankka myynnin johtamisen kokemus on näiden lisäksi vahvuus, joka istuu hyvin yhteen Kamuxin liiketoiminnan kanssa”, toimitusjohtaja Juha Kalliokoski sanoo.
”Kamuxilla on yhtiönä huikean hieno kasvutarina ja sen lisäksi kunnianhimoinen strategia kasvun kiihdyttämiseksi. Suomessa yhtiöllä on johtava asema käytettyjen autojen kaupassa, mutta edelleen kasvun mahdollisuuksia, minkä koen erittäin motivoivaksi. Odotan pääseväni mukaan rakentamaan yhtiön tulevaisuutta yhdessä Suomen osaavan tiimin kanssa”, Jani Koivu sanoo.
Kamux kertoi asiasta pörssitiedotteessa 11.11.2021.
Kommentit
Lähetä kommentti