IKEA palkitsee työntekijöitään
|
IKEA Suomi jakaa työntekijöillensä yhteensä noin 1,2 miljoonan euron taloudellisen lahjan kiittääkseen jokaista heidän arvokkaasta työpanoksestaan Covid-19 -pandemian aikana. Kuva: IKEA |
IKEA Suomi jakaa työntekijöillensä yhteensä noin 1,2 miljoonan euron taloudellisen lahjan kiittääkseen jokaista heidän arvokkaasta työpanoksestaan Covid-19 -pandemian aikana. Lahjoitus on osa Ingka-konsernin globaalia päätöstä kiittää kaikkia työntekijöitänsä ympäri maailmaa yhteensä 110 miljoonan euron lahjalla.
IKEA Suomi jakaa työntekijöillensä yhteensä noin 1,2 miljoonan euron taloudellisen lahjan kiittääkseen jokaista heidän arvokkaasta työpanoksestaan Covid-19 -pandemian aikana. Lahjoitus on osa Ingka-konsernin globaalia päätöstä kiittää kaikkia työntekijöitänsä ympäri maailmaa yhteensä 110 miljoonan euron lahjalla.
”Työntekijämme kaikissa yksiköissämme ovat osoittaneet uskomatonta sisukkuutta, yrittäjyyttä ja yhteishenkeä mukautuessaan valtavan nopeasti poikkeuksellisiin Covid-aikoihin. He ovat esimerkiksi uudelleenkouluttautuneet täysin erilaisiin IKEA-tehtäviin, palvelleet asiakkaitamme koronaturvallisesti, sekä tuoneet asiakkaillemme uusia poikkeusajan palveluita. Haluamme osoittaa kiitollisuutemme jokaiselle tästä yhteen hiileen puhaltamisesta, kertoo IKEA Suomen maajohtaja Timo Hulmi.
Hulmi kertoo IKEA Suomen pyrkineen heti pandemian alusta lähtien tukemaan työntekijöitään yrityksen arvojen ja ihmislähtöisen toimintatavan mukaisesti. Taloudellinen lahja työntekijöille on yksi esimerkki yrityksen teoista tuen ja arvostuksen osoittamiseksi. Summa jaetaan tasapuolisesti jokaiselle työntekijälle roolista riippumatta.
Globaalisti Ingka-konserni ylläpitää IKEA-tavarataloja yhteensä 32 maassa yli 170 000 työntekijän voimin. Lahja jaetaan kaikkien niiden Ingka-konsernin (IKEA Retail, Ingka Centres ja Ingka Investments) eri maiden työntekijöiden kesken, jotka ovat olleet työsuhteessa viimeistään 31.8.2021 alkaen, ja ovat edelleen työsuhteessa lahjan maksuaikaan tammikuussa 2022. Kussakin maassa työntekijää kohti lahjoitettu määrä perustuu maan osuuteen konsernin kokonaispalkkioista ja -palkoista.
Ingka-konsernin vähittäiskauppatoimintojen johtaja Tolga Öncü kertoo, että Ingka-työntekijät eri maissa ovat työllään mahdollistaneet verkkomyynnin kiihdyttämisen sekä mukauttaneet myymälöitä niin, että niissä voidaan toimia turvallisesti ja vastata asiakkaiden kysyntään.
”Emme olisi onnistuneet tänä aikana ilman sitä rohkeutta ja omistautumista, jota esimerkiksi tavaratalotyöntekijämme ovat osoittaneet luodessaan visiomme mukaisesti parempaa kodinarkea tänä aikana, jolloin koti on ollut miljoonille ihmisille tärkeämpi kuin koskaan.”
Taloudellisen lahjan henkilökohtainen summa määräytyy kunkin työntekijän sopimustuntien perusteella. Lahja on kertaluonteinen arvostuksenosoitus olemassa olevien Ingka-konsernin muiden palkkiokokonaisuuksien lisäksi. Näihin kuuluvat vuosittainen One IKEA -bonus, joka perustuu yrityksen ja kunkin yksikön tulokseen, sekä kertaluonteinen eläkemaksu yrityksen Tack-ohjelman kautta työntekijöille, jotka ovat työskennelleet konsernissa vähintään viiden vuoden ajan.
Ingka-konserni julkisti hiljattain vahvan 37,4 miljardin euron IKEA-vähittäismyynnin tilikaudella 2021*, mikä on 6,3% enemmän kuin edellisvuonna (35,2 miljardia euroa tilikaudella 2020). Verkkomyynnin kokonaisosuus kasvoi 18%: sta 30%:iin, ja pandemian haasteista huolimatta yhtiö avasi 26 uutta toimipaikkaa. IKEA Suomen vuositulos julkaistaan myöhemmin kalenterivuoden 2021 aikana.
IKEA kertoi asiasta tiedotteessaan 29.10.2021.
Kommentit
Lähetä kommentti