Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2022.

A-Insinöörien toimialajohtajaksi Juha Valtari

Kuva
Juha Valtari   Juha Valtari ryhtyy johtamaan A-Insinöörien uutta korjausrakentamisen suunnittelu- ja asiantuntijapalveluihin keskittyvää toimialaa. Konsulttialan laaja-alainen liikkeenjohtaja on aiemmin toiminut Rambollin Kiinteistöt ja rakentaminen -toimialan johtajana. DI Juha Valtari on nimitetty suunnittelu- ja konsulttiyhtiö A-Insinöörien uudeksi toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Valtari ottaa vastuulleen A-Insinööreissä uuden korjausrakentamiseen keskittyvän liiketoiminta-alueen kehittämisen, kasvun ja johtamisen. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.8.2022. Valtari on aiemmin toiminut Rambollin Kiinteistöt ja rakentaminen -toimialan johtajana vastaten 10 vuotta yhtiön rakennesuunnittelun, talotekniikan sekä arkkitehtisuunnittelun palveluista. – Tavoitteenamme on tarttua Juha Valtarin johdolla vankemmin korjausrakentamisen konsulttimarkkinaan valtakunnallisesti. A-Insinööreissä on jo erittäin vahvaa korjaussuunnitte

Helsingin Sataman matkustajaliiketoiminnan johtoon Kaj Takolander

Kuva
Kaj Takolander   Kaj Takolander (KTM) on nimitetty Helsingin Satama Oy:n  matkustajaliiketoiminnan johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Takolander siirtyy tehtävään Viking Line Abp:n myyntijohtajan paikalta. Sitä ennen hän on toiminut mm. Viking Linen markkinointijohtajana ja Finnlinesin matkustajatoiminnoista vastaavana johtajana. – Koen että minulla on paljon annettavaa, jota tukee pitkä kokemus matkailu- ja varustamoalalla ja niitä lähellä toimivissa yrityksissä. Satama on Euroopan vilkkain matkustajasatama ja sillä on edessään iso kehitysaskel, joka on moniulotteinen ja haastava. Tässä tehtävässä pääsee mukaan vaikuttamaan tulevaisuuteen. Mikään ei voi olla kiinnostavampaa ja innostavampaa, Takolander puhkuu Helsingin Sataman tiedotteessa 23.3.2022 .   – Linjaukset ja päätökset on tehty, nyt pääsee toteuttamaan, palan innosta! Operatiivinen puoli satamassa on hyvissä kantimissa, työ sisältää sekä päivittäistä toimintaa että lisäk

Visit Turku Archipelagon johtoon Kristiina Kukkohovi

Kuva
Kristiina Kukkohovi Uuden Visit Turku Archipelago Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu KTM Kristiina Kukkohovi. Hän on aiemmin työskennellyt johtotehtävissä matkailun ja markkinoinnin parissa muun muassa SAS/Blue1:lla, Tallink Silja Linella, Ruka&Pyhällä, Levillä sekä Finnairilla. Kukkohovi on kauppatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 16.5.2022.   Matkailun toimintaedellytysten ja markkinoinnin parantaminen vaativat koko Turun alueen matkailun kehittämistä. Turku, Naantali ja Parainen haluavat toimia veturina merkittävällä elinkeinoalalla ja siksi matkailun markkinointi- ja kehittämistyö alueella organisoidaan uudelleen. – Uusi matkailun alueorganisaatio johdattaa maailman kauneimman saariston ja koko Turun alueen matkailun arvoiseensa menestykseen. Toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovilla on kaikki edellytykset ja kokemus saada kotimaiset ja kansainväliset matkailijavirrat suuntaamaan alueellemm

Työntekijät ja työnantajat eri linjoilla palkka-avoimuudesta

Kuva
Työntekijöistä 70 prosenttia uskoo, että palkan avoin kertominen työpaikkailmoituksessa kasvattaa hakijoiden lukumäärää. Työnantajista sitä mieltä on 37 prosenttia . Kuva: Wikipedia   Suomalaisista palkansaajista 90 prosenttia on sitä mieltä, että työpaikkailmoituksissa tulee kertoa tarjolla oleva palkka. Työnantajista vastaava osuus on 60 prosenttia. Näkemysero työntekijöiden ja työnantajien välillä on suuri. Työntekijöistä 70 prosenttia uskoo, että palkan avoin kertominen työpaikkailmoituksessa kasvattaa hakijoiden lukumäärää. Työnantajista sitä mieltä on 37 prosenttia. 26 prosenttia työnantajista ei aio julkaista palkkoja työpaikkailmoituksissaan nyt eikä tulevaisuudessa. Tiedot selviävät Oikotien maaliskuussa tekemästä kyselytutkimuksesta. Palkka-avoimuudesta Suomessa hyötyisivät etenkin naiset ja nuoret.   90 prosenttia työntekijöistä on sitä mieltä, että työpaikkailmoituksissa tulee kertoa tarjolla oleva palkka. Työnantajien joukossa

Dacia & Lada nimitti Duncan Minton talousjohtajaksi

Kuva
Duncan Minto   Dacia & Lada -liiketoimintaryhmä on nimittänyt Duncan Minton talousjohtajaksi (Chief Financial Officer) 1. maaliskuuta 2022 alkaen. Hän palvelee johtoryhmää, jonka vetäjänä toimii Denis Le Vot, Dacia ja Lada -brändien toimitusjohtaja. Duncan Minto raportoi lisäksi Renault-konsernin talousjohtajalle Thierry Peronille. Duncan Minto, 46, on opiskellut St Andrews -yliopistossa Skotlannissa. Hän aloitti työuransa Renault-konsernin Britannian-tytäryhtiössä vuonna 1997. Dacia & Lada kertoi asiasta tiedotteessaan 14.3.2022.

Dacia & Lada appointed Duncan Minto CFO

Kuva
Duncan Minto   On March 1 st , 2022, Duncan Minto joined the Dacia-LADA Business Unit as its Chief Financial Officer. He serves on the Management Committee headed by Denis Le Vot, General Manager of the Dacia and LADA brands. Duncan Minto also reports to Thierry Pieton, Chief Financial Officer of Renault Group. Duncan MINTO will help roll out the Business Unit's strategic plan. The aims of the plan, which forms an integral part of the Renaulution , include ambitiously developing strong products, expanding into new markets, and strengthening and modernising Dacia’s brand image. Duncan MINTO, 46, studied at the University of St Andrews in Scotland. He began his career with Renault Group UK in 1997. After holding various finance-related positions, Duncan MINTO became Chief Financial Officer of Renault Nissan Portugal in 2006. In 2013, he was appointed Chief Financial Officer of the Renault Group's Asia-Pacific region. Prior to joi

Mitä työntekijän ja työnantajan tulisi tietää etätyöstä

Kuva
Etätyö perustuu lähtökohtaisesti sopimukseen: työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä työntekijää etätyöhön eikä työntekijällä ole oikeutta tehdä etätyötä, ellei asiasta ole sovittu.   Etätyötä ei ole käsitteenä määritelty kansallisessa työlainsäädännössämme, mutta erinäisissä lainkohdissa viitataan esimerkiksi kotona tehtävään työhön.    Euroopan työmarkkinakeskusjärjestöjen etätyötä koskevan puitesopimuksen (16.7.2002) mukaan: ”Etätyö on tapa organisoida ja/tai suorittaa työtä työsopimuksen perusteella/työsuhteessa käyttäen tietotekniikkaa tavalla, jossa työ, jota voitaisiin tehdä myös työnantajan tiloissa, tehdään säännöllisesti noiden tilojen ulkopuolella.”   Sopimus tai ohjeistus   Etätyö perustuu lähtökohtaisesti sopimukseen: työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä työntekijää etätyöhön eikä työntekijällä ole oikeutta tehdä etätyötä, ellei asiasta ole sovittu. Etätyön tekeminen voi perustua myös työnantajan yksipuoliseen ohjeist

Olympiakomitean toimitusjohtajaksi Taina Susiluoto

Kuva
Taina Susiluoto. Kuva: EK   Suomen Olympiakomitean uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty OTM Taina Susiluoto . Nimityksen teki Olympiakomitean hallitus kokouksessaan 7.4. Toimitusjohtajan paikka tuli avoimeen hakuun, kun nykyinen toimitusjohtaja Mikko Salonen ilmoitti siirtyvänsä pois Olympiakomitean palveluksesta. Susiluoto siirtyy Olympiakomitean toimitusjohtajan tehtävään Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtajan tehtävästä. – On ilo aloittaa Suomen suurimman kansanliikkeen palveluksessa. Liikunnalla ja urheilulla on suomalaisten elämässä merkittävä rooli niin fyysisen kunnon kuin henkisen kestävyyden ja mielenterveyden vahvistamisessa, Susiluoto sanoo. – Koen tärkeäksi, että saisimme pandemian aikana harrastuksista pudonneet 20 000 lasta ja nuorta palaamaan liikunnan pariin. Samalla meidän on kyettävä entistä paremmin tukemaan kilpaurheilijoita ja heidän valmentajiaan kansainväliseen menestykseen, sillä huippuhetket urheilussa li

Startup-yhteisön viestintään Jan Erola

Kuva
Jan Erola Noin 130 yritystä edustava Suomen startup-yhteisö on vuonna 2021 perustettu yhteisö, joka edistää startup- ja kasvuyhtiöiden asemaa. Yhteisö on alkuvuodesta 2022 tehnyt useita rekrytointeja, joista viimeisin on Jan Erola . “Halusimme vahvistaa yhteisömme yhteiskunnallista viestintää”, yhdistyksen toimitusjohtaja Riikka Pakarinen kertoo. “Lisäksi Erolalla on runsaasti kokemusta kasvuyritysten viestinnästä.” Yhteisön viestinnässä alusta alkaen työskennellyt, aiemmin muun muassa Slushin ja Pääomasijoittajat ry:n viestintäpäällikkönä työskennellyt Anna Brchisky vastaa edelleen puolipäiväisesti Suomen startup-yhteisön viestinnästä. Niin ikään puolipäiväisenä yhteisölle työskentelevä Erola vastaa viestinnässä puolestaan yhteiskuntasuhteista. Erola jatkaa edelleen viestintäyrittäjänä omassa Kravat-yrityksessään. Hän on osallistunut viestintätiimissä lukuisiin pörssilistautumisiin, ollut järjestämässä startup-tapahtuma SMASHia Lontooss